Jaakko Kekoni

Hallitus- ja omistajaohjausaktiivi

Olen päätoiminen hallitus- ja omistajaohjausaktiivi noin 200 tilikauden ja noin 10 vuoden kokemuksella eri yhtiöistä ja johtokunnista.

Nykyisiä hallitus- ja luottamustehtäviäni ovat mm.;

Keitele Forest Oy

Keitele Timber Oy

Keitele Wood Products Oy

Keitele Energy Oy

Istekki Oy

Sakupe Oy

Maestra Finland Oy sekä

Kuopion Yliopistollisen Sairaalan (PSSHP) Hallituksen jäsenyys

 

Toimialatuntemukseni kattaa laajan kirjon suomalaisia yrityksiä eri toimialoilta ja eri puolilta Suomea.  

Start-Up yritysten lisäksi olen toiminut pitkään pienten ja keskisuurten, mutta myös suurten yritysten hallituksissa niin avoimella kuin julkisella sektorilla.  Muutamat yhtiöistä ovat saavuttaneet kansallisesti johtavat ja merkittävän aseman toimialallaan.  Osa toimii merkittävänä vientiyhtiönä.

Aloitin urani sairaalakemistinä eri sairaaloissa Suomessa ja ulkomailla noin 10 v ajan, sen jälkeen toimin korkean teknologian yritysten riskienhallintatehtävissä erityisluottolaitoksessa (Finnveran edeltäjä Kera Oy) 10 vuotta mukaanlukien kansainvälistystehtävät USA:ssa, julkisten EU ja kansallisten tukien maailma tuli tutukis toimiessani TE- keskuksen johtajana 10 vuotta ja näiden jälkeen olen toiminut päätoimisena hallitus- ja omistajaohjausaktiivina monipuolisesti eri toimialoilla toimivissa yrityksissä yli 10 vuoden ajan.  Tili- ja vastuuvapauksia on myönnetty yhteensä n 200.

Olen työskennellyt USA:ssa Suomalaisten kansainvälistyvien yritysten riskienhallintatehtävissä 5 vuotta mukaanlukien Hornet vastakauppatehtävät. Näihin kuuluivat mm. teknologioiden sekä palvelujen osaamisen siirto suomessa sijaitseviin teknologiayrityksiin.  Myös matkailutoimiala on tuttu.

Myllärinä olen työskennellyt KasvuOpen tapahtumien alusta saakka ja sain kunnian vastaanottaa KasvuOpen - Vuoden 2018 Mylläri huomionosoituksen vuonna 2018.  Erityisesti keskityn yhtiöiden ja sen johdon ja omistajien strategisiin valintoihin ja niiden toimeenpanoon.

Lähestyn yhtiöitä keskustellen kasvupolulla olevien yhtiöiden kasvuikkunoista sekä tuomalla esiin näkökulmia kasvustrategian mahdollisista vaihtoehdoista unohtamatta omistajien strategisia valintoja.   Voin työskennellä Start-Up mutta myös jo pidempään toimineiden kasvuyhtiöiden kanssa. 

Vahvuudet

  • Johtaminen ja strategia
  • Kasvu rahoitus
  • Tiimin rakentaminen ja osaaminen
  • Kansainvälistyminen

Yhteystiedot

  • Soita +358440455020
  • .(JavaScript must be enabled to view this email address)