Olen kasvuyrittäjänä osakkaana ja halllituksen jäsenenä älyliikenteen (iot, koneoppiminen) ratkaisuihin, projetinjohtopalveluihin ja business orkestrointiin erikoistuneessa Innofreaks Oy:ssä. Olen muotoillut ja vienyt läpi yhdessä asiakkaideni kanssa tavoitteellisia, rahoitettavia ja kasvun esteitä ratkovia hankkeita heidän ideoistaan. Usein etsimme yhdessä myös parhaita mahdollisia osaajia, kumppaneita ja myös rahoitusratkaisuja tekemään kasvusta totta. Asiakkainani on urani aikana ollut niin kansainvälisesti kasvuhakuisia alkuvaiheen start up-yrityksiä kuin jo asemansa vakiinnuttaneita, mutta uutta kasvua hakevia yrityksiä mm. digtaalisten palveluiden,IoT, m/e-health, biotalouden sekä älyliikenteen toimialoilta. Henkilökohtaisesti työ on minulle palvelemisen areena. Olen palvellut niin rahoitusasiantuntijana, lähettämötyöntekijänä (saattanut suomalaista terveysteknologiaa maailmalle), yrittämisen ja markkinoinnin asiantuntijakouluttajana, pizzakuskina , riskirahoituskonsulttina, määrittelykonsulttina kuin liiketoimintajohtajanakin.