Noora Luoma

Viestintä- ja markkinointijohtaja, Osuuskauppa Keskimaa

Mikä onkaan sinun yrityksesi liiketoimintasi visio? Mitä toimenpiteitä pitää tehdä, jotta saat asiakkaasi, sidosryhmäsi ja työntekijäsi marssimaan kanssasi kohti sitä? Päämäärän on oltava kirkas, jotta tiedämme yhdessä mitä pitää tehdä matkan varrella.

Olenkin parhaimmillani, kun pääsen ratkomaan asiakkaiden kanssa liiketoiminnan visiota ja strategiaa tukevan markkinoinnin ratkaisuja. Vahvuuksiini kuuluvat markkinointia johtavan ja toteuttavien tiimien ja toimintamallien kehittäminen, sekä markkinoita valtaavan, tavoitteellisen ja odotuksia rikkovan markkinoinnin ideointi, toteuttaminen ja johtaminen.

Yli 13 vuoden ja satojen asiakasyritysten kokemuksella yhdistän luovuutta liiketoimintaan ja pidän kuria tekemisessä yllä. Selkärangassa on vahvana niin luovan alan työkokemusta että liikkeenjohdon näkemystä, sillä olen ollut urani aikana niin copywriterina mainostoimistoissa, johtoryhmissä uudistus- ja kasvuprosesseja vetämässä kuin asiakkaiden markkinointi- ja myyntiryhmien vetäjänä kasvumarkkinointia tekemässä. Asiakkaani ovat niin kotimaan kuin kv-markkinoilla toimivia pieniä, keskisuuria ja suuria yrityksiä.

Edellisessä työssäni kasvumarkkinointimuotoilijana ja asiakkuuspäällikkönä vastasin suurimpien asiakkaidemme kasvumarkkinoinnin toteuttamisesta liiketoiminnan kasvua tukevasti. Pidin siis huolta, että asiakkaiden markkinointitaidot, -strategiat, -toimintamallit ja -tulokset menevät kaikki kohti maalia. Ennen kaikkea pidän kehittämisen keskiössä asiakkaani asiakkaan – kuinka heitä saadaan lisää ja kuinka heidät pidetään. Tämän saman halun tehdä tuloksia uusilla keinoin toivon löytäväni myös Kasvu Openin osallistujayrityksistä!

Vahvuudet

  • Johtaminen ja strategia
  • Tiimin rakentaminen ja osaaminen
  • Myynti ja markkinointi

Yhteystiedot

  • Soita 0401477740
  • .(JavaScript must be enabled to view this email address)

Linkit