Olen 49-vuotias, peruskoulutukseltani insinöörii,lisäksi olen suorittanut MBA-tutkinnon. Koko työurani olen toiminut eri energia-alan tehtävissä esim. projektipäällikkönä, liiketoimintojen ja myynnin johtajana. Olen toiminut useissa kansainvälisissä tehtävissä Wärtsilän ja Metson/Valmetin palveluksessa. Olen työurallani saanut kokemusta Euroopan maiden liiketoimintaympäristöistä sekä mm. Intiasta ja tehnyt myös henkilökohtaisesti myynti- ja asiakastyötä lähes kaikissa Euroopan maissa.

Tällä hetkellä tyäskentelen Vapo konsernin turvetoiminnoista vastaavana johtajana. Tehtäväni on turvetuotantoon liittyvien alueiden hallinta sekä kaikki tuotantoon ja toimituksiin liittyvät operaatiot energia- , kasvuturve ja muiden turvetuotteiden osalta Virossa, Ruotsissa ja Suomessa.