Olen 50 vuotias yrittäjä ja johdan perustamaani rakennuspeltialan yritystä. Olemme uudistaneet alan toimintamallit ja digitalisoineet koko toiminnan ja palveluketjun. Vuonna 2021 teimme historiamme suurimman investoinnin ja tavoitteena on nykyisen teknologisen kyvykkyyden avulla luoda tuotteille kokonaan uusi palveluodotus. Jatkamme siis vahvaa markkinan uudistamista. Suurin intohimomme on palvelumallin kehittäminen. Tässä on keskiössä asiakkaidemme tarpeet, joita asiakas ei välttämättä edes tunnista. Usein ajatellaan, että täytetään asiakkaan tarve. Haluamme mennä syvemmälle. Haluamme ylittää asiakkaidemme odotukset. Silloin olemme jäljittämättömiä. Rakennuspeltiala on hyvin perinteinen. Alalla on paljon pieniä yrityksiä joiden kehittymismahdollisuudet on rajalliset. Olemme halunneet ottaa ison haasteen; muuttaa toimiala. Tältä pohjalta lähdemme ratkomaan asioita asiakkaidemme kanssa. Rakennuspellitys on jäänyt liian pienelle huomiolle koko rakentamisessa. Asia on kuitenkin suuri. Kysymys on rakennusten suojaamisesta jo rakennusaikana ja niiden elinkaaren loppuun saakka. Ongelmia on materiaalisuunnittelussa, detaljeissa, toteutusaikatauluissa ja yhteensovittamisessa. Olemme tuoneet markkinoille oman konseptin; oikea tuote oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Näin turvaamme oikean laadun ja ihmisille terveen asumisen, joka on iso osa elämää. Tavoitteemme on olla asiakkaidemme avainkumppani.