Teemu Moisio

Toimitusjohtaja, PTB-Invest Oy / Punkaharjun Luontomatkailu Oy

Olen toiminut 17-vuotta sarjayrittäjänä pääosin matkailumarkkinoinnin sekä kiinteistö- ja ympäristökehityksen parissa, joista viimeiset vuodet myös enkelisijoittajana yhtiöni PTB-Invest Oy:n kautta. Tuohon aikaan mahtuu operatiivisen liiketoiminnan johtamista, yritysten perustamista itselle sekä muille, mainonnan ja markkinoinnin suunnittelua ja tuottamista kuvaten ja kirjottaen, sekä luonnollisesti päivittäistä suorittavan työn tekemistä. Yrittäjän arkea.

Ehdottomaksi vahvuudeksi nostaisin pk-yrityksen operatiivisen liiketoiminnan kehittämisen sekä luotsaamisen alkuvaiheiden sekä hankalien taloudellisten haasteiden läpi. Yllämainitut asiat vaativat vahvaa liiketoiminnan ja brändin konseptointia, kurinalaista talouden johtamista sekä rautaista otetta myynnin kehittämiseen. Henkilöstö on ehdottomasti yrityksen suurin kuluerä ja näin kuuluukin olla, mutta myös ehdottomasti tärkein voimavara ja sitä tulee johtaa edestä.

Tällä hetkellä valtaosan työajastani vie Punkaharjun Luontomatkailu Oy, joka omistaa muun muassa Hotelli Punkaharjun.

Lupaan tuottaa Kasvu Openiin valituille yrityksille lisäarvoa erityisesti tuotteistukseen, konseptointiin sekä kustannustehokkaan ja kannattavan operatiivisen liiketoiminnan pyörittämiseen.

Yhteystiedot

  • Soita +358 40 523 5310
  • .(JavaScript must be enabled to view this email address)

Linkit

Kasvu Open Karnevaali 2019

Tervetuloa Suomen positiivisimpaan kasvuyritystapahtumaan Jyväskylään 23.—24.10.2019

Lue lisää ja tule mukaan