Blogi

Finalistiesittely Digital Living: aitoa kasvun kumppanuutta

21.10.2015

”Me tehdään tosi isoja juttuja hyvin simppelisti. Meidän ekosysteemi palvelee monenlaisia yrityksiä ja meidän tavoitteena onkin kasvaa muiden kanssa. Kun meidän asiakkaamme kasvaa, me kasvamme mukana”, kertoo Digital Living:n toimitusjohtaja Pirkka Frosti.

”Tällä porukalla on tehty pitkään töitä. Onnistuttu ja epäonnistuttu, mutta ennen kaikkea opittu ja kehitytty”, kertoo Digital Living:n toimitusjohtaja Pirkka Frosti. Digital Living:n suunnittelee ja toteuttaa erittäin älykkäitä webratkaisuja.  ”Me tehdään kaikkea sitä mikä internetissä on pellin alla”, Frosti naurahtaa. ”Kehitämme webkehitysalustaa, joka linkittää ja käyttää dataa erittäin älykkäästi ja personoidusti. Eikä käyttäjäystävällisyydestä ole tingitty”, Frosti jatkaa.

Mukana monessa

Yritys on mukana monessa yhteiskunnallisessa hankkeessa. ”Olemme olleet suunnittelemassa muun muassa sähköistä huoneistokauppaa ja sitä, miten yritysten taloushallinto saadaan sähköistettyä”, Frosti kertoo. ”Se, että saadaan linkitettyä kaikki oleellinen data yhteen vaatii vahvaa ammattitaitoa. Mitä haastavampi internet ympäristö, sitä paremmin osaamisemme tulee esille”, Frosti kertoo.

Digital Living:lla on asiakkaita sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Frosti itse on toiminut 17 vuotta yrittäjänä ja vahvat kontaktit sekä hyvin tehdyt aiemmat projektit ovat poikineet hyviä asiakkuuksia.

”Me tehdään tosi isoja juttuja hyvin simppelisti. Meidän ekosysteemi palvelee monenlaisia yrityksiä ja meidän tavoitteena onkin kasvaa muiden kanssa. Kun meidän asiakkaamme kasvaa, me kasvamme mukana”, Frosti kertoo.

Digital Living haluaa toimia verkostossa, avoimen tekemisen kulttuurissa. Kasvu Openiinkin lähdettiin mukaan kun viime vuoden finalistiyrityksen, Planrayn, Toni Piirainen vinkkasi. ”Meille on hirvittävän tärkeää, että saadaan sparrausta kasvuun. Vaikka meillä on kokenut ja osaava tiimi, meistä kukaan ei ole vienyt teknologia-alan yritystä koko kasvukäyrän läpi”, Frosti kertoo ja jatkaa, ”me yksinkertaisesti haluamme lisää kokemusta tiimiin.”

Yhtälailla tietotaitoa kaivataan myyntiin ja markkinointiin, ennen kaikkea isoihin markkinoihin liittyviin lisessointeihin. Toki kasvuyrityksessä rahoitus on aina ajankohtainen asia.

Hyvässä vauhdissa

Kasvutavoitteet ovat kovat, mutta realistiset. ”Jo muutaman prosentin markkinaosuudella maailman ohjelmistotuotannosta me saavutamme erittäin hyvän tuloksen”, Frosti muistuttaa alan mahdollisuuksista.    

Alalla on isot mahdollisuudet, mutta helpolla ei asemaa saavuteta. ”Meillä on ollut jonkin verran haasteita ja olemme oppineet paljon tekemällä. Haluamme olla mukana startup-kentässä siksikin, että voimme jakaa itse oppimaamme muille, eikä jokaisen tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta”, Frosti kertoo.

Kasvu Open finaalia Digital Living:lla odotetaan suurella mielenkiinnolla. Yrityksessä on hyvä kasvuvaihe ja tämän hetken suurimpana haasteena onkin resurssit.

 ”Odotamme, että  pääsemme mylläämään ajatuksia ja löytämään uusia kasvun kumppaneita”, Frosti kertoo.

Digital Living kotisivut
Digital Living twitter


Kirjoittaja

Johanna Holkko


Kommentointi