Blogi

Finalistiesittely Kuninkaankylän Puurakentajat: yhteiskunnallista yrittäjyyttä

26.8.2015

Jyrki Huttusen kasvusuunnitelma perustuu henkilöstön kasvattamisen ympärille. Tavoitteena on auttaa työttömyyden ongelmien kanssa painivaa Loviisan seutua.

Itä-Uudenmaan Kasvupolun voittaja Kuninkaankylän Puurakentajat on puurakentamisen erityisosaaja. Kymmenen vuotta sitten perustettu yritys on edelläkävijän roolissa Suomessa päätään nostavassa CLT-talonrakennustekniikassa. CLT-rakennustekniikassa (Cross Laminated Timber) massiivipuuelementit mahdollistavat uudenlaisia arkkitehtonisia ratkaisuja ja tehostavat rakentamista.

Kuninkaankylän Puurakentajat on kehittänyt massiivipuuelementtirakentamiseen rakenne- ja työmenetelmiä, joiden ansiosta rakennusaika on lyhempi ja rakennus on rakennusteknisesti kestävä, energiatehokas ja helppo huoltaa.

Kuninkaankylän puurakentajat on edelläkävijän roolissa Suomessa päätään nostavassa CLT-talonrakennustekniikassa-

”Tällä hetkellä Suomeen on rakennettu tällä tekniikalla muutaman kymmentä massiivipuuelementtirakennusta, joista noin kolmasosa on meidän rakentamiamme. Olemme kehittäneet rakenteita siten, että kaikki taloon tuleva materiaali eristeineen on jalostettu puusta. Tämän ansiosta rakenteeseen ei tule muovia ja se on hengittävä”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Jyrki Huttunen.

Huttunen luotsaa yritystä vahvaan kasvuun Suomessa ja kohti kansainvälisiä markkinoita.

”Rakennamme ensi vuoden aikana Loviisaan uudet tuotantotilat, jotka mahdollistavat kalusteiden ja kehittämämme uuden porrasjärjestelmän tuotannon. Lisäksi olemme avaamassa markkinoita Japaniin.”

Jyrki Huttunen luotsaa Kuninkaankylän Puurakentajia kasvuun ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen.Kasvu Openiin Huttunen lähti sparraamaan yrityksen kasvusuunnitelmaa tarkoituksenaan kasvattaa yrityksen henkilökuntaa.

”Loviisassa tapahtuneiden irtisanomisten vuoksi alueelle jäi lähes 300 työtöntä. Minulle heräsi kipinä, että haluan tehdä jotain asian hyväksi. Kasvulla on työllistävä vaikutus ja haluamme olla mukana luomassa uusia työpaikkoja alueelle. Tällä hetkellä meillä on töissä kymmenen kirvesmiestä, joista puolet on aloittanut tämän vuoden puolella – voidaan siis sanoa, että kasvusuunnitelma näyttää toteutuvan.”

Kasvu Open –matkan aikana Huttunen ei ole vielä kohdannut sellaista mylläriä, joka olisi jäänyt erityisesti mieleen.

”Vinkkejä on tullut, mutta pitkän yrittäjäkokemuksen vuoksi olen ehtinyt samoja asioita pohtia itsekin. Kilpailusta löytyi kaksi tai kolme hyvää mylläriä, mutta finaalilta odotamme mylläreiltä vahvaa kansainvälistä osaamista - erityisesti Aasian markkinoilta, sekä laajempaa näkökulmaa liiketoiminnan kehittämiseen. Näkyvyyttä on sen sijaan saatu jonkin verran, olimme esimerkiksi esillä Soneran yritysosiossa”, Huttunen kertoo.

Tulevia kilpailijoita Huttunen kannustaa osallistumaan Kiitoradoille avoimin mielin.

”En ollut itse hirveän aktiivinen kysymään, vaan annoin keskustelun kulkeutua myllärin asiantuntemuksen mukaan. Ongelmana etukäteen valmistautumisessa on se, että sitä helposti takertuu ennalta mietittyihin asioihin ja tällöin myllärin osaaminen tai kokemukset saattavat jäädä hyödyntämättä.”

Puurakentajat.fi kotisivu

Kuninkaankylän Puurakentajat yrityskortti


Kirjoittaja

Enni Aittila

Enni Aittila toimi Kasvu Open -tiimissä sisällöntuottajana. Hän on valmistunut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta, pääaineena laskentatoimi.


Kommentointi