Blogi

Finalistiesittely Plan Brothers Oy: mylläyksestä lisää draivia kasvuun

9.9.2014

Plan Brothers on turvallisuus- ja kiinteistöalan verkkopalveluihin erikoistunut yritys, jonka palveluiden avulla lakisääteisten pelastus- ja tulityösuunnitelmien laatiminen, päivittäminen ja hallitseminen on helppoa. Uusimpana tuotteena on auditointien ja tarkastuksien kokonaishallintaa helpottava verkkopalvelu, jolla määrämuotoisia asiakirjoja voi vaivatta toteuttaa paikanpäällä esimerkiksi älypuhelimella tai tabletilla. Toteutetut tarkastukset ovat nähtävissä ja analysoituna verkkopalvelussa, josta tuloksia voidaan esitellä esimerkiksi johdolle.

Uusi auditointituote on nyt pilottivaiheessa. Kehitystyötä on tehty alusta asti yhdessä asiakkaiden kanssa ja heidän tarpeitaan kuunnellen. Tähtäin on heti kansainvälisillä markkinoilla, jossa Plan Brothersin asiakkaatkin toimivat.

Plan Brothersin Operatiivinen johtaja Okko Kouvalainen kiittää Kasvu Open mylläystä hyvästä fiiliksestä.

"Saimme sparrauksen aikana hyviä neuvoja koskien tiimittyöskentelyä ja johtamistapaamme. Asioita on viety nyt käytäntöön. Lisäksi kaikki myllärit antoivat vahvan tukensa uuden tuotteen kehittämiseen ja malliin, jolla sitä viemme eteenpäin. Eli oikeaan suuntaan olemme menossa. Jokaisen sparrauspäivän jälkeen on ollut ihan mahtava fiilis ja draivi viedä yritystämme eteenpäin", kiittelee Kouvalainen.

www.planbrothers.fi

Lisätietoa yrityksestä Plan Brothers yrityskortista.



Kommentointi