Blogi

Finalistin esittely: Music.Info Finland - unelmana rakentaa musiikkitiedon google

13.6.2013

Music.Info Finland Oy koostaa internetistä löytyvän musiikitiedon, levyt, videot, valokuvat ja musiikkipalvelut yhteen paikkaan kuluttajien käyttöön. Haastattelimme Kasvu Open -finalistin toimitusjohtajaa Kari Halttusta. Hän kertoi yrityksen lähteneen mukaan sparrausprosessiin, koska he haluavat uutta tietoa markkinakanavista ja verkostoista, ja myös ydinsanoma kaipaa vielä kirkastamista.

Yritys on ollut varsinaisessa nosteessa ja jopa pienoisen kohun ympäröimä viimeisten kuukausien aikana. Amerikkalainen sijoittajataho on halukas investoimaan toimintaan jo alkuvaiheessa miljoona euroa. Käyttäjämäärä on kasvanut kolmen kuukauden aikana 1000 %, mikä tarkoittaa tällä hetkellä reilusti yli 100 000 käyttäjää, eikä loppua näy. Sekä käyttäjien määrä että 40 miljoonan haettavan musiikkikappaleen määrä kasvavat koko ajan. Tämä kuulostaa jo sinällään erinomaiselta saavutukselta.

Yritysidea ja toimiala – kuluttajalle kaikki tieto ja ostokanavat helpoiten  

Musiikin kuuntelu ja siihen liittyvän tiedon kerääminen sekä ostotapahtumat nettiympäristössä ovat globaali ja kasvava ilmiö. Keskiverto kuluttajakin on tänä päivänä harjaantunut netin käyttäjä ja etsii palvelua, josta saa mahdollisimman rajattomasti yksilöidyn tiedon ja itselleen parhaimmat vaihtoehdot. Music.info Finland on juuri tätä - kun iTunes tai Spotify eivät riitä. 

Music.info Finland ei haasta toimialan jättiläisiä, vaan tekee rikastavaa yhteistyötä, jonka seurauksena asiakas saa haluamansa tiedon ja hankinnat helpoiten ja edullisimmin. Tällä hetkellä toimittajatahoja löytyy jo kovat 15 kappaletta.

Viimeisimpänä toimialavoittona on yhteistyösopimus iTunesin kanssa. Tämä tarkoittaa hyvin kattavaa käyttäjäkuntapohjaa, erityisesti akselilla USA ja Englanti. Case-esimerkissä iTunes näkyy hyvin se, miten iso toimija kokee Music.Info Finlandin arvon. Pieni ja pirteä pohjoismainen toimija on saanut käyttöönsä palvelujärkäle iTunesin koko tietokannan.   

Intohimosta musiikkiin – tulevaisuutta kohti kansanvälisellä henkilöstöllä

Tällä hetkellä Music.Info Finlandilla on resurssissaan 12 työntekijän ydin, kuudesta eri kansallisuudesta. Takataskusta löytyy natiivia venäläistä, afrikkalaista, ranskalaista ja suomalaista osaamista. Konsultointia operoi amerikkalainen osapuoli.

Kulttuurien ja kielten ymmärrys hämärtää raja-aitoja, joten palvelun parantaminen eri kielialueiden tarpeisiin sopivaksi, partnerius ja konseptista keskustelu on astetta helpompaa. Ja keskiössähän on musiikki – kulttuurien yli sojuva, meitä kaikkia yhdistävä sideaine, voimavara ja tunteiden tulkki. Usko musiikin universaalisti puhuttelevaan voimaan tulee palveluntarjoajan silmin tekemään yrityksestä tulevaisuudessa todellisen "musiikkitiedon googlen".

Kari Halttunen kokee, että Music.Info Finland on ideaaliyritys Kasvu Openiin: into on valtava ja lupaukset halutaan lunastaa. Tässä yhtälössä Kasvu Openilla on ehdottomasti oma dynaaminen roolinsa, ja Kari Halttunen jää odottamaan mielenkiinnolla tulevien kiitoratapäivien antia.



Kommentointi