Blogi

Juho Lipsanen Kasvu Open finaalissa: Rockysta mallia bisnesmaailmaan

6.11.2014

Juho Lipsanen Kasvu Open finaalissa 2014

Istun Kasvu Open 2014-seminaarin katsomossa Jyväskylän Paviljongissa. Tennareissa ja hupparissa esiintyneen, todella kiinnostavia tarinoita omasta elämästään kertoneen TV-kasvo Arman Alizadin jälkeen lavalle astelee tummaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja solmioon pukeutunut mies. Juho Lipsasen on juonnossa kerrottu olevan Alma Median ja TeliaSonera Finlandin entinen toimitusjohtaja, nykyään hallitusammattilainen, pääomasijoittaja ja vaikka mitä muuta.

”Nyt alkaa varmaan se seminaarin tylsin osuus. Ymmärränköhän tästä mitään?”, ajattelen.

Lipsanen astelee varmoin askelin mikrofonin taakse. Odotan diaesitystä, jossa on liikaa tekstiä ja yksityiskohtia. Yllättäen valkokankaalle ilmestyy video. Se on kohtaus Rocky Balboa – Training Montage -elokuvasta, jossa Rocky pitää pojalleen palopuheen. Palopuhe kertoo siitä, ettei elämässä merkitse, kuinka monta kertaa saa turpaan. Merkityksellistä on se, kuinka monta kertaa nousee taas jaloilleen ja jatkaa eteenpäin - turpaan saa joka tapauksessa.

Juho Lipsanen, kuten Rocky Balboakin videolla, välittää vahvasti voittamisen sanomaa: voittaminen on sitä, että ottaa turpaan ja jatkaa silti eteenpäin. Ei pidä ajatella, että joku muu olisi vastuussa omasta menestyksestä, vaan vastuu pitää ottaa itse. Pitää unohtaa tekosyyt ja saavuttaa itse se, minkä kokee ansaitsevansa. ”Pitää ottaa turpaan”, Lipsanen kiteyttää. Aloitus on vaikuttava.

Juho Lipsanen puhuu ymmärrettävistä asioista ymmärrettävin sanakääntein. Hän jakaa ajatuksiaan yrityksen ja itsensä johtamisesta sekä siitä, miten omaan työhön saa lisää tehoa.

Lipsasen mukaan yrityksen johtaminen on samanlaista, kuin itsensä johtaminen. Ongelmat tulee tunnistaa ja niihin tulee puuttua. Hyvä johtaja osaa myös myydä ongelman ja ratkaisun siihen yhteisölleen, vieden  täten toimintaa haluamaansa suuntaan. Lipsanen huomauttaa, että suomalaisilla poliitikoilla olisi tässä paljon parantamisen varaa. Ratkaisuja myydään kollegoille ja kansalaisille toisensa perään, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa, mitä ongelmia ratkaisuiden takana on.

Ennakkoluuloni tylsästä esityksestä ovat tässä vaiheessa karisseet jo olemattomiin. Puheenvuoroa on kestänyt vajaa kymmenen minuuttia ja olen jo saanut monta hyvää pointtia omiin yrittäjäopintoihini liittyen. Lipsanen sen kuin jatkaa tykitystä: Aseta tavoitteita ja seuraa niiden saavuttamista mittareilla. Se kannustaa. First tough, then nice eli ole ensin kova, sitten vasta mukava. Vain niin voit ansaita todellisen auktoriteetin aseman ja kunnioituksen. Muista AJT, kun ratkaiset ongelmaa. Tee siitä ensin analyysi (A), sitten johtopäätös (J) ja aseta lopuksi vielä tavoite (T) sen ratkaisemiseksi. Kaikkea en edes ehdi kirjoittaa muistiinpanoihini.

Turpaan ottamisen jälkeen puhuttelevin pointti Lipsasen esityksessä on kulttuurin luominen. Hyvä johtaja luo työyhteisöön haluamansa kulttuurin, joka auttaa viemään yritystä kasvu-uralle. Siihen voi kuulua aikainen herätys, hyvän huomenen toivottaminen aamulla, hymyileminen, onnistumisten palkitseminen ja laadun korostaminen tai mitä tahansa muuta. Olen omassa elämässäni huomannut eri työpaikoilla kulttuurin merkityksen, mutta vasta nyt se todella kirkastui mieleeni. On eri asia, että johtaja tulee töihin sanomatta kenellekään sanaakaan kuin että hän hymyilee ja kyselee kaikilta kuulumisia. Pienimmillä teoilla voi olla kaikista suurin merkitys, ja juuri niillä luodaan kannustuksen ja innostamisen kulttuuri.

Puheenvuoron loppupuolella pääni on täynnä uusia ajatuksia ja muistikirjassa monta sivua kiireellä kirjoitettuja lauseen pätkiä. Lipsasella on loppuun vielä haaste. Hän peräänkuuluttaa suomalaisten markkinointi- ja asiakaspalvelutaitoja ja heittää: ”Teknologiahan meillä on jo, nyt se pitäisi vain saada maailmalle. ”Hän haluaa Suomesta markkinoinnin ja palvelun ykkösmaan. Teknologiassa oltiin jo Nokian kulta-aikana huipulla, olisiko tässä seuraava tavoite? Jos minulta kysytään, niin Lipsasen ohjeilla ja rautaisella kokemuksella se toteutuisi varmasti.

Essi Järviö

Essi Järviö opiskelee Jyväskylän Tiimiakatemiassa


Aiheet

Kasvu Open 2014, Yleinen

Avainsanat

kasvu, johtaminen


Kommentointi