Blogi

Kasvu syntyy luottamuksesta ja nöyryydestä

11.3.2015

Kaikki meistä voivat kehittää “kasvun” ajattelutapaa.

Olen viime päivinä sattuneesta syystä pyöritellyt päässäni sanaa “kasvu”. Mitä oikeastaan on kasvu ja kasvaminen? Alkaako se joskus ja loppuuko se joskus? Onko se päätös vai jotain, joka vain tapahtuu?

Jos kysyy Googlelta  “Mistä kasvu tulee?”, ensimmäiset tulokset liittyvät talous- tai pituuskasvuun. Mutta entäpä me, jotka olemme pituuskasvumme kasvaneet, emmekä ole mukana luomassa makroekonomisia linjauksia?

Uskallan väittää, että kaikista merkittävin kasvu ei tapahdu juhlapuheissa hienoissa saleissa tai innovaatiostrategioissa vaan meidän tavallisten ihmisten työpaikolla ympäri Suomea. Kasvu ei näy käsien heilutteluna yleisön edessä tai valtavina visioesityksinä, vaan palona yksittäisen henkilön silmissä ja uutena tapana tehdä tulevaisuudessa niinkin arkista asiaa kuin esimerkiksi raportointi.

Väitän myös, että tärkein kasvu tapahtuu ymmärtämällä itseään paremmin ja haluna kehittyä ymmärryksen tuloksena. Tässä työssä tärkeimmät työkalut ovat peili (jotta tuntee ja luottaa itseensä) ja korvat (jotta uskaltaa kuunnella ja oppia muilta). Se vaatii luottamusta itseensä ja nöyryyttä hyväksyä sen, että aina on tilaa kasvulle ja kehitykselle.

Myönnetään, yllämainitut linjaukset eivät ole omiani vaan oivalluksia, jotka sain Carol Dweckin kirjasta “Mindset: The New Psychology of Success (2008)”. Kirjan mukaan ihmisen menestykseen vaikuttaa heidän ajattelutapansa. Ajattelutavat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Henkilöt, joilla on ns. “muuttumaton” ajattelutapa, uskovat esimerkiksi älykkyyden määrän olevan vakio ja menestyksen olevan etukäteen määrätty vakion mukaisesti. He monesti pelkäävät epäonnistumista, koska sitä pidetään iskuna omia peruskykyjä vastaan. Epäonnistumisen pelko ohjaa suurta osaa näiden henkilöiden toiminnasta.

Toisaalta taas henkilöt, joilla on ns. “kasvun” ajattelutapa, uskovat, että menestys on kovan työn, oppimisen ja harjoittelun tulosta. Heille epäonnistuminen on osa kasvamisprosessia. Kasvun ajattelutapaan liittyy ajatus siitä, että jokaisesta ei välttämättä tule uutta Einsteinia, mutta esimerkiksi älykkyyttä voi kehittää ajan kanssa. Se vaatii aikaa, vaivaa ja sinnikkyyttä. Se on joskus tuskaista, mutta se myös mahdollistaa Dweckin mukaan lopulta paremman menestyksen ja onnellisemman elämän.

Mikä parasta, kaikki meistä voivat kehittää “kasvun” ajattelutapaa. Se tulee pienistä asioista ja positiivisten puolien löytämisestä vaikeissakin tilanteissa.

Ollaan asian ytimessä: mikä onkaan parempaa kasvua, kuin nähdä ympärillä oleva maailma täynnä mahdollisuuksia ja uusia asioita, joita oppia. Tämä on erityisen tärkeää näinä aikoina, kun uutisissa pyörivät pelkät uhkakuvat.  Voin kuulostaa idealistiselta ja ehkä jopa naiivilta, mutta mahdollisuudet eivät tästä maailmasta lopu koskaan. Suurin este mahdollisuuksille on aina oman pään sisällä.

“Kasvun” ajattelutapaan tiivistyy myös hyvin se, mitä Kasvu Openissa tehdään: mukana olevat yritykset haluavat testata kasvuideansa ja kasvaa sparrausprosessin kautta. Kyseessä ei välttämättä ole helppo prosessi ja sen tuloksena useita aikaisemmin selviltä tuntuvia asioita voi joutua pohtimaan uudelleen. Mutta se mahdollistaa myös aidon, pitkäaikaisen menestyksen ja asioiden näkemisen  eri näkökulmista. Prosessi vaatii kahta asiaa:

Sopivissa määrin luottamusta itseensä ja yritykseensä. Se ei vaadi maailman parasta hissipuhetta vaan intohimoa työhön, joka näkyy äänenpainoina ja palona silmissä.
Nöyryyttä ymmärtää se, että paraskaan yritysidea ei koskaan ole täydellinen tai valmis, vaan aina altis kehitykselle.

Koska näistä asioista on aito kasvu on tehty.

Edward Lynx


Kirjoittaja

Joonas Pikkarainen

Managing Director, Edward Lynx Finland

Aiheet

Yleinen

Avainsanat

kasvu, kasvuyritys


Kommentointi