Blogi

MarkkinointiAkatemia – Tamperelaisen kasvuyrityksen tarina

14.5.2019

Vuonna 2013 perustettu MarkkinointiAkatemia MAK Oy on Suomen johtava digitaalisen asiakashankinnan asiantuntijayritys (eng. Digital Customer Acquisition Agency). Kyseessä on yksi Suomen ja koko Pohjoismaiden nopeimmin kasvaneista markkinointialan yrityksistä. MAK on kasvanut 6 hengen perustajatiimistä noin 100 ihmisen organisaatioksi vähän yli viidessä vuodessa. Vuonna 2018 yritys saavutti huippukannattavuuden ja Suomen parhaan työpaikan titteliä tavoitteleva yritys rekrytoi nyt vauhdilla kymmeniä osaajia.

Uusi näyttävä 1500 m2:n toimisto on avattu entisen HopLop paikalle Haarlan tehdaskiinteistöön Tampereen Onkiniemessä. Yritys aikoo työllistää satoja markkinoinnin ammattilaisia lähivuosina ja sen toimistolta löytyykin kaikki nykypäivän toimistohoukuttimet kuten kiipeilyseinä, mini-golf, VR-pelialue ja totta kai myös pingispöytä.

Vaikka yritys on kasvanut merkittävän kokoiseksi ja toimii nyt erittäin hienoissa tiloissa, niin tilanne ei ole aina ollut aivan tällainen. Kaikilla menestyjillä kasvu vaatii kovaa työtä ja riskinottoa, tämä on totta myös MarkkinointiAkatemian kohdalla. Perustajatiimi käynnisti yrityksen melko vaatimattomissa olosuhteissa kun yrityksen toiminta aloitettiin toimitusjohtajan kotoa.

”Meillä ei ollut aluksi varaa toimistoon joten toiminta käynnistettiin minun kodissani, jossa olikin sitten kaikki huoneet yrityksen käytössä. Siellä oli ihmisiä keittiössä, olohuoneessa ja makuuhuoneessa. Minä tein työtä kuistilta, kun en muualle mahtunut. Onneksi oli melko lämmin kesä kun aloitettiin”, kertoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Pulkkila.

Tampereella uusiin tiloihin siirtymisen lisäksi MarkkinointiAkatemia etsii suurempia tiloja myös Turussa ja Helsingissä.

”Aiomme olla huipputyöpaikka markkinoinnista kiinnostuneille ihmisille. Olemme tutustuneet erityisesti toisiin Tamperelaisiin yrityksiin Vincitiin ja Goforeen, jotka ovat näyttäneet hienoa esimerkkiä kuinka olla hyvä työnantaja ja kiinnostava työpaikka ihmisille jotka haluavat kehittyä omassa osaamisessaan. Aiomme ottaa hyvät opit muilta ja kehittää jotain itsemme näköistä vahvistaen MAK:lle jo muodostunutta omaleimaista yrityskulttuuria ja identiteettiä."

Digitaalinen asiakashankinta ja tekoälyosaaminen

Vahvan myynnin lisäksi MAK on aina ollut myös toimialansa asiantuntija. Korkea mainosratkaisujen osaaminen on aina ollut toiminnan on keskiössä. Yksi yhtiön perustajaosakkaista on markkinointialalla arvostettu hakukonemainonnan osaaja Sauli Alho. Hän on ollut tärkeässä roolissa yritystoiminnan alusta saakka ja on iso syy siihen, että MarkkinointiAkatemia on saavuttanut aseman Googlen Premier Partner toimistona. Saulin johdolla MAK:n osaaminen on kehittynyt globaalistikin vertailtuna maailman huipputasolle.

Asiantuntijoita ja teknisiä mainonnan osaajia on myös rekrytoitu systemaattisesti koko ajan lisää. Yritykselle onkin muodostunut todella kova osaaminen datan analysointiin ja mainonnan erilaisiin teknologioihin. Nykyään MAK:lla on omat mainosalustakohtaiset osaajatiimit, jotka kehittävät uusia ja parempia metodeja markkinoinnin tehostamiseen hyödyntäen tekoälyä ja edistyneitä teknologioita. Yritys on kehittänyt sisäisesti muun muassa älykkään tekoälyratkaisun Google Ads –mainosten kohdistamiseen, jolla on saatu kovia myynnin tuloksia asiakkaille.

Tulevaisuudessa tekninen markkinoinnin osaaminen luo entistä suurempia kilpailuetuja yritysten välille. Datan määrän kasvu ja tekoälyratkaisut muodostavat mahdollisuuksia joiden hyödyntämisessä tarvitaan uudenlaista teknistä osaamista. MarkkinointiAkatemia aikoo panostaa erityisesti mitattavan markkinoinnin ja digitaalisen asiakashankinnan osaamiseen, johon sillä on jo tällä hetkellä todella kovia tekijöitä.

”Keräämällä parhaat huippuosaajat talon sisälle voimme luoda kilpailijoita parempia ratkaisuja asiakkaillemme Suomessa ja kansainvälisesti. Tämä strategia on jo osoittanut toimivuutensa ja tulemme jatkamaan osaajien rekrytoimista myös jatkossa."

Ilman sijoituspääomaa kasvanut ”bootstrap company” sai loppuvuonna 2018 merkittävän sijoitusyhtiön osakkaaksi kun Adelis osti enemmistön yrityksestä

”MarkkinointiAkatemia erottautui muista alan yrityksistä erinomaisilla talousluvuilla, asiantuntijoiden osaamisella sekä vahvalla yrityskulttuurillaan. Yhtiön avainluvut olivat poikkeuksellisen hyviä, kuten yli 90% asiakaspysyvyys sekä mainonnan tuotto asiakkaille joka on maailman huippuluokkaa. Kyseessä on siis poikkeuksellisen hyvä yritys, jolla on erittäin osaava toimitusjohtaja ja jonka kasvuun tulemme panostamaan merkittävästi”, sanoo Joel Russ, Adelis Equity Partnersilta.

Adeliksen mukaantulon jälkeen MarkkinointiAkatemia on mukana Pohjoismaisessa digitaalisen markkinoinnin konsernissa, jolla on kumppaniyritykset naapurimaissa sekä maailmanlaajuinen verkosto joka mahdollistaa entistä kansainvälisempien asiakkaiden palvelemisen.

Missiona olla kasvun asiantuntijayritys

MarkkinointiAkatemian toiminta alkoi missiosta tarjota parempia digitaalisen markkinoinnin palveluita, joissa tavoitteena on aina konkreettiset hyödyt kuten tarjouspyynnöt, kaupalliset yhteydenotot tai myynnin kasvu. Yrityksen perustamisen taustalla oli kokemus siitä, että yritykset saivat digimarkkinoinnista liian usein tuloksina vain klikkejä ja tykkäyksiä.

”Uskomme, että MarkkinointiAkatemia voi osaamisellaan nousta merkittäväksi kasvun kumppaniksi startupeille ja perinteisemmillekin vientiyrityksille, jotka tavoittelevat uusia asiakkaita kansainvälisiltä markkinoilta. Olemme myös perustaneet vuoden 2019 alussa oman innovaatioyksikön MAK Labin, jonka avulla voimme tehdä entistä kokonaisvaltaisempaa yhteistyötä esimerkiksi startup-yritysten kanssa”, sanoo Pulkkila.

Jatkossa MAK haluaa auttaa entistä enemmän suomalaisia yrityksiä kansainvälisille markkinoille pääsyssä ja globaalin liiketoiminnan rakentamisessa. Alustat kuten Google, Facebook, Instagram ja LinkedIn sekä muut netin mainoskanavat tarjoavat merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Digitaalinen asiakashankinta mahdollistaa liiketoiminnan kansainvälisen kasvun ja sen tulisikin olla kasvuyritysten keskeinen ydinaktiviteetti, jonka ympärille muu toiminta rakennetaan.

Lue koko tarina: MarkkinointiAkatemia – Tamperelaisen kasvuyrityksen tarina

 

NYT LUETAAN:


Aiheet

Yleinen

Avainsanat


Kommentointi