Matkailun menestyksen resepti

Suomeen on matkustettu aina. Uuden ajan voimme kuitenkin katsoa alkaneen vuonna 2016. Sattumasta tässä ei ole kyse. Nousun yhtälössä tarvittavat elementit kohtasivat juuri otollisella hetkellä.

Merkityksellistä muutoksessa ovat matkailun muuttuvat trendit. Toive puhtaudesta, hiljaisuudesta ja turvallisuuden tunteesta tuo yhä enemmän matkailijoita aitojen elämysten äärelle. Etsimme matkailijoina merkityksellisyyttä, muutosta ja lempeää seikkailua. Suomesta on kansainvälisten mittaristojen mukaan mahdollisuus löytää onnellisuuden dna. Viesti on onnistuneesti löytänyt maailmalta sitä etsivät erityisesti uusien digitaalisten medioiden kautta.

Samaa nostetta ovat maastamme saaneet luotua muutamat luovat, rajoja rikkovat ja korkealaatuiset matkailuelämykset. Näitä tarvitaan lisää, samoin kuin jatkuvaa kehitystä saavutettavuuden – niin fyysisen kuin digitaalisenkin osalta.

Kilpailu matkailijavirroista kovenee

Poikkeuksellisia luontokokemuksia, hiljaisuutta, onnellisuuden saloja sekä huippuluokan laatua tarjoilee Suomen lisäksi moni muukin kohde. Suurella rahalla. Globaalin matkailun ennustetaan kasvavan tasaisesti. Maailman matkakohteiden kisa kasvavista matkailijavirroista on kova. Syytä tuudittautumiseen ei meilläkään siis ole. Momentumimme aikana on kilpailukykyämme matkailumaana rakennettava kohti tulevaisuutta kiihtyvällä sykkeellä. Oikeisiin asioihin panostamalla. Yhteistyöllä.

Pienen ja ketterän matkailumaan menestyksen tulevaisuus riippunee uudesta yhtälöstä: Menestys ja kasvu = Yhteistyö + ekosysteemit + digitaalinen saavutettavuus + luovuus. Tällä reseptillä on mahdollista menestyä.

Finnair mukana Tulevaisuuden matkailun Kasvupolulla

Haluamme omalta osaltamme olla mukana kehittämässä edellytyksiä tulevaisuuden kasvulle osana suomalaista matkailun ekosysteemiä. Tahtotilanamme on mahdollistaa yhä useammalla luovalle idealla, elämykselle ja korkealaatuiselle kokemukselle polku kansainvälisen matkailijan mieleen, taskuun ja kännykkään. Yli puolet globaaleista matkavarauksista tehdään jo muutaman vuoden sisällä mobiililaitteella. Siirtymä on nopea, sillä matkustava sukupolvi on jo digitaalinen.

Kasvu Openissa me sparraamme, tuemme ja haastamme. Samalla haluamme löytää uusi innovatiivisia tai jalostettuja perinteikkäitä matkailutuotteita maailmalle vietäväksi. Yrittäjä – hyppää mukaan kasvuun!

Finnair haluaa yhdessä FlowHousen, Finnish Lapland Tourist Boardin, Visit Finlandin, Business Kuopion sekä Nordia Managementin kanssa vauhdittaa matkailualan kasvuyritysten kansainvälistymistä ja matkailun ympärivuotisuutta toteuttamalla Tulevaisuuden Matkailun Kasvupolun. Kasvupolulle haetaan sekä perinteisiä kuin toimialaa uudistavia kasvuhakuisia yrityksiä.

Hae mukaan Tulevaisuuden Matkailun Kasvupolulle 8.3. mennessä!

NYT LUETAAN: