Nyt on hyvä aika rakentaa

Suomen taloudessa ollaan suhdannehuipulla. Vuosikymmenen mittainen korpivaellus on päättynyt. Uusi tilanne vaatii totuttelua, myös talouden asiantuntijoilta. Moni nuori ihminen on ehtinyt elää koko aikuisuutensa ja saanut ensi kosketuksensa yritystoimintaan ja työelämään pitkän sitkeän taantuman aikana. Talouden myllerrykset ovat sukupolvikokemuksia.

Onnistumisista kannattaa malttaa iloita, vaikka talouden haasteet eivät millään muotoa ole ohi. Voi todeta, että kaikesta myllerryksestä huolimatta jotain on myös osattu tehdä oikein. Nyt on hyvä hetki rakentaa tulevaisuutta. Näkymät ovat valoisammat kuin pitkään aikaan.

Suomeen tarvitaan lisää menestyviä yrityksiä ja hyviä työpaikkoja. Rakennemuutokset kuuluvat talouden normaaliin kiertokulkuun. Muutoksia tapahtuu monista eri syistä. Suhdanteet vahvistavat markkinoiden luovaa tuhoa. Talouden dynamiikan jähmeys viimeisen kymmenen vuoden aikana hidasti uuden yritystoiminnan syntymissä.

Nyt taas tapahtuu ja monesta syystä! Kasvu Openissa luodaan lisäarvoa, kun kasvuhaluiset yritykset sparraavat toisiaan. Työn tekemisen tavat, teknologiat ja tuotantoalustat muuttuvat nopealla syklillä ja tarjoavat uusia mahdollisuuksia arvonluontiin. Kasvuhalukkuuden leviäminen on tärkeää, sillä kasvuhaluiset yritykset ovat myös niitä, jotka vahvemmin luovat tulevaisuutta ja työpaikkoja Suomeen.

Kasvuhalukkuuden virkoaminen pk-yrityskentässä on rohkaisevaa, sillä Suomessa yritysten kasvu on usein hidasta. Meillä on vähän keskisuuria yrityksiä, jos tilannetta vertaa vaikkapa oleellisimpien verrokkimaiden yritysrakenteeseen. Kasvu Openissa panostetaan tänäkin vuonna kasvuhaluisten yritysten sparraamiseen laajalla skaalalla. Huomio on paitsi startupeissa myös Start again-yrityksissä, jotka usein hakevat uutta kasvupolkuaan esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

 

Omistajanvaihdos tärkeä solmukohta yrityksen kasvupolulla

Myös yrittäjyys on monesti sukupolvikokemus. Väestön ikärakenteen muutos heijastuu myös yrityksiin. Elinkeinoelämän keskusliiton PK-pulssi tutkimuksen mukaan Suomessa on noin 16 000 yritystä, joissa on näköpiirissä omistajanvaihdos.*) Omistajanvaihdokset ovat solmukohtia yrityksen elinkaarella ja niihin sisältyy paitsi riskejä jatkuvuudesta myös merkittäviä mahdollisuuksia uudelle kasvulle.

Myös Varmassa on rakennettu uutta. Varma on uudistanut työkykyjohtamisen palveluitaan: yhdessä asiakkaan kanssa kyetään aiempaa täsmällisemmin tunnistamaan muutostilanteet ja niiden vaikutukset työkykyyn ja jaksamiseen tulevaisuudessa. Muutostilanteen arviointi perustuu asiakkaan liiketoiminnan ja strategian ymmärrykseen. On selvää, että bisnestä johdetaan numeroilla ja tiedolla. Työkykyjohtamisessa tiedon merkitys korostuu.

Kun yritys tavoittelee tosissaan kasvua, oli sitten kyse start upista tai start again-yrityksestä, kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään yrityksen kasvu- ja uudistumispolkua. Verkostojen ja inhimillisen pääoman merkitys muutoksessa korostuu. Nyt on hyvä aika rakentaa uutta liiketoimintaa ja silloin kotipesän on oltava kunnossa.