Quva – kohti skaalautuvaa kasvua

Oppimisen nopeuden maksimoiminen on kaikkein tärkeintä alkuvaiheen yrittämisessä, Quvan perustaja sekä nykyinen myynti- ja markkinointijohtaja Emil Ackerman toteaa. Jälkiviisaasti hän kehottaa muita aloittavia yrityksiä panostamaan jo heti alussa lean startup -ideologian mukaisesti nopeaan, asiakaslähtöiseen oppimiseen siitä, mitä tuotteessa pitäisi olla ja mitä ei.

Nyt yrityksen tulevaisuus näyttää hyvälle, sillä Quvalla on aikaisempaa paremmat resurssit toteuttaa nopeaa oppimista. Parin viime vuoden aikana tekeminen on kasvanut sekä fokusoitunut ja yritys on saanut luotua vakaan perustan skaalautuvalle kasvulle.

“Rakenteissa on tapahtunut paljon muutoksia. Siirryin itse toimitusjohtajasta myynti- ja markkinointijohtajaksi, saimme kolme uutta hallituksen jäsentä ja meillä on pari enkelisijoittajaa mukana.”

Kulttuurierot luovat haasteita kansainvälistymiseen

Muutokset ovat mahdollistaneet panostamisen tuotekehitykseen. Tavoite on selkeytynyt ja Quva on päättänyt keskittyä vastaamaan erityisesti paperiteollisuuden tarpeisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.

Kontakteja on jo kotimaassa sekä Keski-Euroopassa, mutta kehittämistä löytyy vielä tuotteen houkuttelevuuden kasvattamisessa. Ackerman huomauttaa, että kulttuurierot tuovat omat haasteensa bisneksen ulkomaille laajentamiseen.

“Kulttuurieroja löytyy myös Euroopan maiden välillä esimerkiksi siitä, mikä on myyntitilanteeseen soveltuvaa huumoria. Kansainvälistä kauppaa tehdessä saa olla valppaana siitä, mitä suustaan päästää.”

Osaavalla tiimillä liiketoiminnan uudistamista

Johtajana Ackerman kuvailee itseään empaattiseksi ja muiden mielipiteet huomioon ottavaksi. Aikanaan tämä on luonut haasteita siinä, kun palveluita lähdettiin fokusoimaan entistä enemmän eikä enää tehty tuotteita, jotka palvelevat kaikkia – eikä myöskään kaikkien mielipiteitä.

Yksi johtamisen suurimmista haasteista onkin Ackermanin mukaan se, miten onnistuu uudistamaan liiketoimintaa karkottamatta tekijöitä, jotka saattavat olla eri mieltä päätöksistä.

Kasvuyrittämisessä tärkeää on löytää oikeat ihmiset oikeille paikoille ja tunnistaa puuttuva osaaminen. Valitettavan monesti osaamisen tarve huomataan vasta ongelmien ilmaantumisen myötä, kun yritys on kasvanut nopeasti ja työntekijä ei pystykään enää yksin vastaamaan tietystä osa-alueesta.

“Mitä pidemmälle tuotteen kehityksessä mennään, sitä laajemmin eri osaamista tarvitaan. Tulee vastaan juttuja, joita kukaan meillä töissä olevista ei ole vielä tehnyt. Tärkeää onkin ollut löytää ne tyypit, joilla on jo kokemusta ja näkemystä asioista, joita me vasta ollaan tavoittelemassa.”

Tähtäimessä tuotteen fokusointi ja skaalautuva kasvu

Jos Quva lähtisi uudestaan mukaan Kasvu Openiin, sparrauksessa keskityttäisiin tuotteen kehittämiseen ja entistä tiukemman fokuksen löytämiseen. Tuotteen tarjoama hiottaisiin teräväksi ja tehtäisiin selkeä kohdemarkkinaa puhutteleva arvolupaus, Ackerman sanoo.

Ackermanin mukaan Quva pääsee tulevaisuudessa entistä nopeammin rakentamaan skaalautuvaa ratkaisua, joka vastaa aikaisempaa paremmin markkinoiden kysyntään. Toinen teema sparraukseen olisikin edelleen se, miten saadaan aikaan mahdollisimman skaalautuva kasvu.

Viime kerrasta viisastuneena muille Kasvu Openiin mukaan lähteville yrityksille Ackerman antaa yhden vinkin.

”Kannattaa osallistaa laajasti yrityksen jengiä mukaan sparrauksiin. Viimeksi Kasvu Open oli minun juttuni ja minun kauttani asiat välittyi muulle porukalle. Jos me nyt lähdettäisiin uudestaan mukaan, mukaan lähtisi lisäksi ainakin toimari ja teknologiajohtaja.”

Quva osallistui vuoden 2016 Kasvu Openiin ja pääsi sadan parhaan yrityksen joukkoon Karnevaaliin. Quvan Emil Ackerman on mukana Kauppalehden Kasvajat -kiertueella Tampereella 21.5.2019. 

NYT LUETAAN: