Blogi

Marko Jyllilä: Saimme hyvää sparrausta ja vahvistusta omille näkemyksillemme

20.5.2013

Ohutlevyteknologian moniosaaja Relicomp Oy osallistui vuoden 2012 Kasvu Open -kilpailuun. Yrityksen toimitusjohtaja Marko Jyllilä voi myllytyksen läpikäyneenä vakuuttaa, että sparrausprosessista jäi käteen paljon oppeja ja käytännönläheisiä vinkkejä, joiden tulokset näkyivät nopeasti arjen toiminnassa.

Vuonna 2012 Kasvu Open -kilpailun tuomaristo jakoi erityisen kunniamaininnan Relicomp Oy:lle. ”Relicomp on luonut menestyksensä vahvan erikoisosaamisen varaan. Sillä on hyvät mahdollisuudet kasvaa omalla teknologiaosaamisellaan niin vahvasti kasvavien kansainvälisten huippuyhtiöiden toimittajana kuin luomalla uusia sovelluksia painomuovausteknologian hyödyntämiseksi”, painotti Kasvu Open 2012 tuomariston puheenjohtaja Pete Okkonen.

Olitte mukana viime vuonna Kasvu Open –kisassa, miksi lähditte mukaan kisaan?
Lähdimme mukaan sparrausprosessiin Keski-Suomen kauppakamarin Uljas Valkeisen kannustamana. Ilmoittautuminen jäi viime hetkeen, mutta olemme iloisia, että lähdimme mukaan. Saimme mitä odotimme: ulkopuolista sparrausta ja vahvistusta omille näkemyksille.

Millainen kehittymisprosessi oli teille ja mitä se antoi?
Sparrauspäivät olivat antoisia. Ensimmäisenä päivänä teemana oli rahoitus. Saimme paljon tietoa rahoitusmahdollisuuksista sekä hallitusasiantuntijan vinkkejä johtoryhmän ja hallituksen toimintaan. Valmistauduimme päivään kokoamalla omat ajatuksemme, jotka sitten myllättiin tilaisuudessa läpi mylläreiden johdolla. Asiantuntijat antoivat meille paljon ajattelemisen aihetta, jonka pohjalta lähdimme tekemään muutoksia oman johtoryhmämme toimintaan. – Ja saimmekin aikaan paljon positiivisia muutoksia.

Toisen päivän teemat keskittyivät myyntiin ja markkinointiin. Erityisesti Harri Tammiruusu jäi mieleeni. Hänen puheensa myynnistä ja kasvun aikaansaamisesta oli erittäin inspiroiva. Lähdimme tilaisuudesta kotiin selkeiden ja yksikertaisten myyntiohjeiden kera, joita oli heti päästävä kokeilemaan käytäntöön. Päivän opit osoittautuivat todella hyödyllisiksi. Uusia myyntitaktiikoita hyödyntämällä saimme heti uusia asiakkuuksia.

Millaisia kasvuun liittyviä haasteita teillä on ja kuinka olette ratkaisseet ne?
Rahoitushan se varmaan on aika monella kasvuyrityksellä haasteena. Käyttöpääoman tarve kasvaa muun muassa kehittämistoimenpiteiden, uusien työntekijöiden palkkaamisen ja tuotantoon sitoutuvan pääoman seurauksena. Niin myös meillä. Rahoitukseen liittyvissä asioissa on hyvä hyödyntää asiantuntijaosaamista.

Mitä asioita pidätte tärkeänä kun yritys lähtee harkitsemaan kasvua?
Tärkeitä asioita ovat muun muassa kasvua edistävä uusasiakashankinta sekä ihmiset, joita palkataan myyntiin. Kun pieni yritys palkkaa uusia henkilöitä, niin se pitäisi näkyä myynnissä mahdollisimman nopeasti. Ainahan ”sisäänajossa” menee kuitenkin oma aikansa.

Erittäin tärkeä asia on myös olemassa olevien asiakkuuksien säilyttäminen. Meillä on paljon pitkäaikaisia asiakkaita, joita palvelemme mahdollisimman hyvin. Jos ajoittaisia ongelmia tulee, esimerkiksi tuotannossa, niin olemme aina rehellisiä ja kerromme tilanteen suoraan. Olemme parhaillaan päivittämässä asiakasstrategiaamme, jotta osaamme vieläkin paremmin keskittyä oikeisiin asioihin. Kultainen ohjenuoramme on: Oma pesä kuntoon ja toimitusvarmuudeksi täydet 100 %.

Kuinka kasvua markkinoidaan sisäisesti?
Meillä ollaan hyvin avoimia. Käyn aika ajoin henkilökunnan kanssa strategiaamme läpi. Aika hyvin kaikki ymmärtävät mistä talousluvut kumpuavat ja mitä ne tarkoittavat. Tarvittaessa porukka on valmis joustamaan, jotta saadaan lunastettua asiakkaille annetut lupaukset.

Mitä viestiä haluatte kertoa muille kilpailuun osallistujille?
Heitimme Kasvu Open –tilaisuuksissa kaikki kortit pöytään. Kun kerroimme avoimesti tilanteestamme, saimme paljon irti. Rohkeutta vaan niin lopputulos on hyvä.

Relicomp Oy
Toimitusjohtaja Marko Jyllilä


Aiheet

Kasvu Open 2012

Avainsanat

rahoitus, kasvu


Kommentointi