Blogi

Riskirahoituksesta kasvurahoitusta

18.5.2015

Tomi Pyrhönen (Sofokus Oy) mylläämässä Digipolun toisella Kiitoradalla.

Kasvu Openissa kasvupolkujen sparraukseen valitut yritykset saavat maksutta käyttöönsä yli 200 vuoden liiketoimintaosaamisen kasvusuunnitelmansa toteutukseen. Kasvupolulla kukin yritys kohtaa kahdessa kiitoratapäivässä yhteensä 10 kasvun mylläriä. Nämä ovat esim. rahoituksen, johtamisen, vientikaupan, tiimin rakentamisen tai juridiikan huippuasiantuntijoita. Myllärit auttavat kasvunälkäisiä yrityksiä eteenpäin talkooperiaatteella ja haluavat omalta osaltaan nostaa Suomea kasvu-uralle. Kaksi kiitoratapäivää toimii katalysaattorin tavoin liikeidean kirkastamisessa ja kasvusuunnitelman parantamisessa. Samalla testataan yrityksen tiimin toimivuutta ja iskukykyä.

Jokaiselta kasvupolulta kaksi yritystä pääsee jatkoon valtakunnalliseen finaaliin. 80 finalistiyritystä saavat entistä tasokkaampaa mylläystä yhdeksältä businessmaailman kirkkaimmalta rocktähdeltä. Yhteistyökumppanimme tekee jokaisesta sijoitusarvion, jolla kartoitetaan ennakolta sijoitukseen liittyviä riskejä ja vastuita. Tämä arvio annetaan luottamuksellisena valtakunnallisen tuomariston käyttöön, mutta totta kai myös yritys itse saa arvion ja voi sen pohjalta parantaa toimintaansa. Tämä arvio on maksuton, mutta rahanarvoinen palkinto 80 finalistille.

Finalistiyritykset ovat kevään ja syksyn aikana myllänneet liiketoiminta- ja kasvusuunnitelmansa läpi niin monta kertaa, ettei enää voida puhua riskirahoituksesta sanan varsinaisessa merkityksessä. He ovat löytäneet verkostoistamme uusia kumppaneita ja asiakkaita. Kaiken tämän lisäksi heistä on tehty sijoitusarvio ammattilaisten toimesta. Kasvu Open nostaa finalistit esiin kiinnostaviksi kohteiksi rahoittajille ja businessenkeleille. Uskallankin väittää, että pystymme tehokkaalla, testatulla ja toimivalla Kasvu Open sparrausohjelmalla muuttamaan riskirahoituksen kasvurahoitukseksi.

Sparrauksessamme on ollut yli 500 yritystä ja heistä 97% suosittelee sitä muille pk-yrityksille. Hae mukaan maksuttomaan ohjelmaamme 30.6.2015 mennessä.


Kirjoittaja

Uljas Valkeinen

Kasvu Open Oy:n toimitusjohtaja Uljas Valkeinen vastaa koko ohjelman toteutuksesta ja yhteistyökumppaneista. 

Aiheet

Kasvu Open 2015

Avainsanat

rahoitus, kasvu


Kommentointi