Blogi

Suomi tarvitsee teitä!

2.6.2015

Jukka Hienonen on innossaan. SRV-Yhtiöiden toimitusjohtajan paikalta ketterien kasvuyritysten maailmaan hypännyt Hienonen on odottaa innolla uusia haasteita. Kuudessa yrityksessä mukana oleva kokenut konkari keskittyy nyt mahdollisuuksien luomiseen.

”Uuden start-upin eteenpäinviemisessä ei tarvitse keskittää energiaansa vanhan korjaamiseen tai saneeraamiseen. Vähemmästäkin sitä innostuu”, Hienonen sanoo.

Jukka Hienonen on puhumassa Kasvu Open Pääkaupunkiseudun finaalissa.
Jukka Hienonen on vuoden 2014 Kasvu Open finalistin, älykkäitä sähkölukkoja kehittävän Rollockin hallituksen uusi puheenjohtaja.

Suomesta on kadonnut laman jälkimainingeissa 80 000 teollista työpaikkaa. Halusimmepa tai emme, on rakennemuutos käsillä nyt ja tässä.

”Menetetyt työpaikat eivät tule takaisin niihin firmoihin, joista ne ovat poistuneet. Toivo ei ole kuitenkaan mennyttä. Tässä vallitsevassa alakulossa on uuden nousun siemen niin yrityksille kuin koko kansakunnalle”, päivttää Hienonen.

"Osa yrityksistä ei hae kasvua, mutta koko systeemin kannalta kasvuhakuiset yritykset ovat avainasemassa. Sitä nälkää Suomessa saisi olla enemmän. Puheet pienistä kotimarkkinoista tai kaukaisesta sijainnista eivät vie meitä eteenpäin. Ylivoima markkinoilla voi syntyä joskus hyvin pienestäkin ideasta, kapeasta niche-osaamisesta, jolle löytyy markkinoilta tilausta. Tällaisen ylivoiman edessä ei ole merkitystä, mistä päin maailmaa operoi. Digitalisaatio luo koko ajan uusia mahdollisuuksia murtaa vanhoja toimintatapoja. Sitä paitsi, peli on paljon mielenkiintoisempaa ja hillittömän paljon jännempää, kun yritystä ollaan kasvattamassa kansallisesta sarjasta kansainvälisille markkinoille”, kannustaa Hienonen.

Nuorissa on oikeaa asennetta

Hienonen näkee tulevissa johtajissa oikeanlaista asennetta työhön ja yrittäjyyteen.

"Kun ennen suurten ikäluokkien tekijöille oli lottovoitto päästä ison yrityksen palkkalistoille ’varmaan paikkaan’, suhtautuu nykyinen sukupolvi yrittäjyyteen ihan eri tavalla kuin ennen. Tänä päivänä isot yhtiöt eivät voi antaa sellaista työpaikkatakuuta, jota ehkä aikaisemmin ajateltiin. Nykyisessä maailmanmenossa nuorelle ammattilaiselle ei yrityksen perustaminen ole paljon kummempi riski kuin vieraalle työskentely. Yrittäjyys antaa vapauksia ja vaikuttamismahdollisuuksia, joita palkkatöissä harvoin voi saavuttaa.”

Tällainen ajatusmalli asettaa myös uudenlaisia vaatimuksia johtamisen suhteen.

”Nuoret osaavat vaatia osakseen hyvää johtajuutta ja uskaltavat myös äänestää jaloillaan, jos kriteerit eivät toteudu. Tänä päivänä pelkkä työ ei riitä täyttämään hyvän elämän vaatimuksia vaan on vain osa sitä. Tällaiset nuoret tuovat Suomelle sitä kaivattua dynaamista draivia, jota tässä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan. Politiikka, ammattiliitot tai isot yritykset eivät voi tehdä Suomelle uutta käännettä. Sen tekevät ne yritykset, jotka ovat liikkeissään nopeita ja notkeita sekä pystyvät mukautumaan ajan vaatimuksiin”, Hienonen näkee.

Jukka Hienonen on vuoden 2014 Kasvu Open finalistin, älykkäitä sähkölukkoja kehittävän Rollockin hallituksen uusi puheenjohtaja ja yksi yhtiön rahoituskierrokselle osallistuneista yksityissijoittajista. Voit tulla kuulemaan Jukka Hienosta Pääkaupunkiseudun Kasvupolun finaaliin 8.6. Helsinkiin. Ilmoittaudu maksuttomaan Pääkaupunkiseudun finaaliin.


Kirjoittaja

Jaana Seppälä

Operatiivinen johtaja, Kasvu Open


Kommentointi