Tarinankerronnasta lisättyyn todellisuuteen

Lisätty todellisuus on tarinankerronnan uusi keino. Se tuo tapoja, joilla kokija saadaan sidottua vahvasti osaksi tarinaa. Hienoja esimerkkejä on paljon, mutta haaste on se, että liiketoimintamalli puuttuu. Malli syntyy lähivuosina, mutta siihen asti täytyy löytää keinoja, joilla rahoittaa tuotekehitys.

Tilanne haastaa globaaliin toimintaan. Rahallisesti varsin kohtuullisella panostuksella on mahdollista kilpailla maailman parhaiden kanssa, mutta se vaatii hikipääomaa. Toisaalta jos ja kun liiketoimintamalli syntyy, antaa se mahdollisuuden skaalata liiketoiminta nopeasti isoksi.

Sana showbusiness sisältää kaksi isoa kokonaisuutta. On show ja on business. Molempien pitää olla kunnossa. Ilman vahvaa liiketoimintaosaamista ja projektinjohtamisen kykyjä paraskin idea jää toteuttamatta. Toisaalta vaikka prosessit olisivat kuinka hyvin kunnossa ilman tarinaa ne ovat arvottomia. Siksi tarinankerronnan ja liiketoiminnan osaamista täytyy kehittää tasapainossa.

Suomalaiset TV-kanavat tarvitsevat enemmän sisältöä kuin koskaan, tehokkaammin tehtynä kuin koskaan. Samaan aikaan markkinoille tulleet ja jo vakiintuneet jakelukanavat tarjoavat globaalin katsojakunnan ja mahdollisuuden tuottaa sisältöä sen mukaisilla budjeteilla. Perinteinen keskikokoinen kotimainen tuotanto vähenee rajusti. Tämä paralleelin hanskaaminen vaatii hyvää liikkeenjohdon osaamista.

Tarinankerronnan lisäksi lisätty todellisuus toimii teollisuuden eri ratkaisuissa, turvallisuusalalla, oppimisessa terveydenhuollossa ja rakennusteollisuudessa. Tämä avaa myös houkuttelevia liiketoimintamahdollisuuksia, jotka ovat liiketoimintaa jo nyt.

Tampere on hyvä esimerkki alalla tapahtuvasta murroksesta ja yhtä lailla sen tuomista mahdollisuuksista. Kaupungilla on pitkä historia televisiotuotannoissa. Tuhannet tamperelaiset ovat saaneet elantonsa tarinankerronnasta ja siihen liittyvästä tuotannosta vuosikymmenien ajan. Audiovisuaalinen ala voi kasvaa tulevina vuosina merkittävästi ja siihen tarvitaan voimakastahtoisia, intohimoisia ja sitkeitä yrittäjiä.

Tampereella tunnistetaan audiovisuaalisen alan merkitys. Ainutlaatuinen mediakampus Mediapolis on yhdistänyt alan yrityksiä, oppilaitoksia ja julkisia toimijoita saman katon alle. Näin opiskelijat pääsevät jo varhaisessa kiinni työelämään ja hahmottamaan mikä voisi olla heidän tulevaisuuden ammattinsa. Työelämävalmiudet myös kehittyvät hyvin, kun työelämän ihanuus ja arki ovat läsnä jo opintojen aikana.

Tuotantokannustin on uusi avauksemme. Tampereen kaupunki voi palauttaa alueella tehtäviin tuotantoihin rahaa 10-15% paikallisesta kulutuksesta. Tämä yhdistettynä kansalliseen av-alan kannustimeen tekee Suomesta kilpailukykyisen muihin alueisiin verrattuna. Tästä löydät lisää tieto 

Startup-kulttuuri on meille tärkeää. Nykyisen liiketoiminnan haastaminen tai parantaminen on tärkeää. Kasvu Openilta odotan säkenöiviä kohtaamisia. Uskon luovaan törmäykseen, parhaat ajatukset syntyvät, kun eri näkemykset törmäävät. Silloin syntyy jotakin uutta.

Ilo olla mukana – haluan olla edistämässä juuri sinun liiketoimintaasi.

P.S. Pirkanmaan Kasvupolulle etsitään erityisesti AR/VR -teknologiaa hyödyntäviä yrityksiä.