Tuotekehitys on joukkuelaji

Eräässä yrityksessä väki työskentelee innovatiivisesti tuotekehityksen teemapäivässä. Korvia huumaavan puheensorinan katkaisevat välillä iloiset naurunpyrskähdykset, innostuksen hihkaisut ja kiihkeät argumentoinnit. Nyt on syntymässä jotakin todella uutta nykyistä tuotetarjoomaa rikastuttamaan.

Viikkojen ja kuukausien kuluessa tuoteaihio jäsentyy, saa tuotekuvauksen ja bisneshenkiset kuvituskuvat esitteeseen. Tuotteen nimeä ei enää mietitä kovin asiakaslähtöisesti, ja hintakin lätkäistään oman katetavoitteen mukaisesti. Alkaa olla kiire muiden töiden painaessa niskassa. Tuote julistetaan intrassa valmiiksi ja myyntiväelle toivotetaan menestyksekkäitä asiakaskäyntejä.

Mitä tapahtuu? Myyjän tavoitellessa tekoinnostusta ääneensä hän kohtaa vastassaan asiakkaan tyhjän katseen. Onneksi asiakas ei kysy mitään. – Hyvin meni, hän vakuuttaa toimistolla myyntijohtajalle. – Laitan varmuuden vuoksi tarjouksen menemään. Soittelen sitten perään.

Samaan aikaan tuoteidean pieni kehitystiimi istuu odottamassa asiakaspalautetta. Tuote hinkattiin tiimissä niin valmiiksi, ettei siinä voi olla mitään vikaa. Uuden tuotteen pohjana on näppärästi parin hiipuneen tuotteen jäänteet. Markkinointi on tuottanut tyhjentävän esitysmateriaalin tarkkoine tuotekuvauksineen. Miksi kaivattuja ylistyssanoja ei kuulu?

Kun tuotetta aletaan alkuinnostuksen jälkeen tarkastella uudelleen, se ei olekaan niin järisyttävän uusi keksintö kuin alussa tuntui. Itse asiassa se paljastuu samaksi vanhaksi vähän uusissa käärepapereissa.

Tuote- ja palvelukehitys lähtee asiakkaan tarpeesta

Tunnistitko tuotekehityksen ja palvelumuotoilun virheitä? Mietittiinkö asiakkaan tarvetta tai ongelmaa ennen kuin sännättiin into piukeana muotoilupajaan hiomaan raakiletta? Oliko kilpailutilanne kartoitettu? Miksei ideaa testattu asiakkailla? Miksei asiakasta ylipäänsä osallistettu? Miksei tuoteaihioita ideoitu enempää? Hyödynnettiinkö tuotekehityksessä markkinoinnin asiantuntemusta?

Palvelumuotoilua tehtäessä täytyy kartoittaa palvelun lukuisat kontaktipisteet ja palvelupolut, jotta asiakaskokemuksesta on mahdollisuus kehittyä hyvä ja yhtenäinen.

Innovatiivisessa tuotekehityksessä pitäisi ensin pyyhkiä pois mielestä tutut ja turvalliset nykyratkaisut. On ymmärrettävää, että tuote tuntuu omassa tarjonnassa uudelta, vaikka se löytyisikin kilpailijalta. On inhimillistä, että helpoin tie on rakentaa uutta vanhan pohjalle. Yhtä luonnollista on, että omasta ideasta pidetään kiinni kuin vastasyntyneestä lapsesta vaikka vastassa on asiakkaan tyhjä ja innoton katse. Rakentava palaute koetaan henkilökohtaiseksi loukkaukseksi ja uhaksi, ja muutosehdotuksiin on vaikea suhtautua positiivisesti.

LUE: Tuotekehitys = yritysten elämänlanka

Ostaisitko itse?

Joskus on hyvä kysyä tuotteen tai palvelun äärellä yksinkertainen kysymys – ostaisitko itse? Synnyttääkö tuotteen tai palvelun kuvaus sinussa tunteita ja halun kysyä lisää, saati ostaa?

Kaukana ovat ajat, jolloin tuotteita ja palveluita kehitettiin eristetyissä kammioissa, irrallaan ostavista asiakkaista. Onneksi tuote- ja palvelukehitystä voi oppia.