Työtä yhteisen hyvän eteen

uljas valkeinen ja iiro korander

Yrityksen yhteiskuntavastuu voi ilmentyä monissa muodoissa. Meillä yhteisen hyvän tekeminen on jalkautettu jokaisen työntekijän arkeen sekä koko organisaation valintoihin.

Henkilökohtaisella tasolla kannustamme työntekijöitämme vapaaehtoistyöhön. Annoimme vuonna 2017 jokaiselle työntekijällemme subjektiivisen oikeuden työajalla tehtävään vapaaehtoistyöhön, joka rajoitettiin taloustaitojen tai yrittäjyyden tukemiseen.

Aloitimme yhdellä päivällä vuodessa, mutta siirryimme nopeasti mahdollisuuteen tehdä kaksi päivää. Syy tähän oli työntekijöiden positiivinen kokemus – yhteisön tahtotila tehdä hyvää oli voimakas! Siksi tavoitteemme on, että vuonna 2019 joka toinen Nordeassa työskentelevä tekee yhden päivän vapaaehtoistyötä.

Kumppaniyhteistyöllä suora vaikutus yhteiskuntaan

Yhteiskuntavastuullinen yritys tekee kumppaniyhteistyötä ilman oman edun tavoittelua. Viivan alle jäävien eurojen sijaan kumppanuuden täytyy perustua syvällisempään tarkoitukseen ja tuntua loogiselta suhteessa omaan toimintaan. Oman toimintamme ytimen kautta olemme ymmärtäneet, että paras tapa rikastaa yhteiskuntaamme on tukea mahdollisimman monimuotoisesti yrittäjyyttä ja taloustaitoja.

Kasvu Open on suora mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti suomalaiseen yhteiskuntaan.On meidän kaikkien etu, että tuemme yrityksiä, joilla on mahdollisuus kasvaa. Kasvun kautta yhteiskuntamme saa lisää vaurautta, työpaikkoja sekä kansainvälistyy.

Nordea Startup & Growth syntyi yhteistyön tuloksena

Parhaimmillaan kumppaniyhteistyöstä voi syntyä uutta liiketoimintaa, kuten meille kävi. Kasvu Openissa vuosien mittaan käytyjen sparrausten yhteydessä kävi ilmi, että Suomessa ei ole pankkipalvelua kasvuyrityksille. Havainnon pohjalta Nordea perusti vuonna 2017 Startup & Growth -kasvuyrityspankin, joka erikoistunut palvelemaan kasvuyrityksiä ja voimakasta kasvua tavoittelevia aikaisen vaiheen yrityksiä.

Nyt, kaksi vuotta perustamisen jälkeen 75 prosenttia kaikista Suomen startup-yrityksistä on Nordean kasvuyrityspankin asiakkaita.

Vuoden 2018 aikana Nordea Startup & Growth -kasvuyrityspankin asiakasyritykset ovat kasvaneet liikevaihdoltaan keskimäärin 24 prosenttia ja henkilöstömäärältään 29 prosenttia. 60 prosenttia yrityksistä on ottanut kasvulainaa kasvun mahdollistamiseksi ja niillä liikevaihto on noussut 59 %. Lisäksi vuoden 2018 aikana kasvuyrityspankin toiminta laajeni kaikkiin Pohjoismaihin.

Meidän kulmastamme kumppaniyhteistyö Kasvu Openin kanssa on moninkertaistanut työmme yhteisen hyvän eteen, myös oman yhteiskuntamme rajojen ulkopuolelle.