Blogi

Värittömyys on valinta

12.4.2016

Kun ihmisiä katselee aamumetrossa matkalla töihin, vain aniharva erottuu joukosta. Ilmeet peruslukemilla, ajatukset ehkä odottavissa työtehtävissä ja valmiina hyppäämään junasta omalla pysäkillä.

Väkisinkin tulee mieleen, että toisissa olosuhteissa tunnelma olisi erilainen, ja nämä samat ihmiset olisivat erilaisia – kenties kuuluisi keskustelua, naurua, laulua, väittelyä, huokauksia, tunteenpurkauksia.  Toisissa olosuhteissa kanssamatkustajat ehkä saisivat kuvan siitä, millaisia matkatoverit ovat, mikä heitä sytyttää ja mihin he ovat matkalla.  Ihmismassan sijasta paikalla olisikin yhtä äkkiä kiinnostavia ja hauskoja ihmisiä, joiden kanssa olisi hienoa keskustella.

No, metro on metro, eikä siellä juurikaan kuulu irrotella. Ja työ on työ, eikä sielläkään moni irrottele. Työssä yhä useampi integroituu joukkoon, on tyyni ja toimii tyynesti, ei herätä eikä herättele, tekee töitään tunnollisesti ehkä kokonaan miettimättä, miten paljon enemmän osaa kuin ulkoapäin katsottuna näyttää. Miksi näin?

Perinteisesti vastauksia haettaisiin johtamisesta, organisaatiokulttuurista tai suomalaisten ujoudesta. Mutta ei nyt, koska aina on myös oma valinta. Tämä aukesi minulle, kun ymmärsin, miten riskivakuuttaja ajattelee: on ”olosuhteet” ja on ”oma valinta”.  Omalla valinnallaan ihminen voi ratkaisevasti vaikuttaa asioiden kulkuun ja elämäänsä.

Olen aivan varma, että Suomessa on paljon asiantuntijoita joilla on selvästi enemmän syvempää ja laajempaa osaamista kuin he työssään käyttävät ja tuovat ilmi. Olisi kertakaikkisen upeaa, kun sinäkin kertoisit avoimesti ammatillisista intresseistäsi ja jakaisit osaamistasi – jos et päivätyössäsi, niin vaikkapa Sitran Kasvun Osaajat -ohjelmassa.

Kasvun Osaajat -ohjelman ilmoittautuminen on menossa. Ohjelman kautta saat ikkunan kasvuyrityksiin. Saat henkilökohtaisen ja aidon kokemuksen kasvuyrityksistä. Opit pitchaamaan osaamistasi. Ja kenties itseluottamuksesi päivätyössäsi voimistuu niin, että löydät työhösi uuden entistä jännittävämmän vaihteen. Tai voihan olla, että löydät itsellesi mielekkään sivuduunin tai plan B:n? Kasvuyritykset ja Kasvun Osaajat kohtaavat syksyllä 2016. Tee oma valinta.


Kirjoittaja

Pirjo Nikkilä

Kokemusosaaja ja –oppija Sitrassa


Kommentointi