Keski-Uudenmaan Kasvupolku® 2019

Kasvu Openissa yrityksen iästä, koosta tai toimialasta riippumatta jokainen yrittäjä saa kasvuidealleen maan parhaat onnistumisen edellytykset. Kaikki on kiinni omasta kasvutahdosta, intohimosta ja sisusta. Me tuomme sparrauksen, rahoittajat ja osaajat. 

Hae mukaan Kasvupolulle

Kirkasta kasvusuunnitelmasi.

Keski-Uudenmaan Kasvupolku®-sparraukseen valitaan mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. Kasvu lähtee yrittäjän omista lähtökodista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Mikä Kasvupolku®?

Kasvupoluksi kutsutaan Kasvu Openin alue- tai toimialakohtaista tapahtumakokonaisuutta. Kasvupolku käsittää yleensä starttitilaisuuden, kaksi sparrauspäivää eli Kiitorataa sekä semifinaalin, josta kaksi lupaavinta yritystä etenee valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin. Kiitoradoilla yritykset kohtaavat eri alojen asiantuntijoita eli mylläreitä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Tutustu sanastoon ja usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lisätietoa Kasvupolusta

Mikä on Keski-Uudenmaan Kasvupolku®?

Kasvu Open on Suomen suurin pk-yritysten kasvun tukemisen sparrausohjelma, joka auttaa maksutta kasvuhaluisia yrityksiä niiden kasvusuunnitelman pohjalta.

Keski-Uudenmaan Kasvupolku®-sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki alueen kasvunälkäiset alueen yritykset ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta. Hakemusten perusteella alueellinen tuomaristo valitsee mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta sparrausta kasvun Kiitoradoilla Suomen liike-elämän asiantuntijoilta. Nämä kokeneet “myllärit” auttavat yrityksiä löytämään kasvun eväitä ja kontakteja luottamuksellisesti kahdenkeskisissä tapaamisissa. 

Miten pääsen mukaan?

Voit hakea mukaan Keski-Uudenmaan Kasvupolku®-sparraukseen täyttämällä hakulomakkeen 10.2.2019 mennessä. Kaikille mukaan hakeneille ilmoitetaan valinnoista haun päätyttyä.

Valintakriteereissä painottuu yrityksen kasvusuunnitelma. Tärkeimpiä painotettavia asioita ovat kasvun nälkä, kasvupotentiaali (markkinatilanne, kansainvälistymismahdollisuudet, tiimi), skaalautuvuus, uskottavuus, ajankohtaisuus, disruptiivisuus ja omintakeisuus.

Kasvupolun aikataulu

Keski-Uudenmaan Kasvupolku avataan Starttitilaisuudella, joka järjestetään Järvenpää-talolla 24.1.2019 klo 13-16. Tapahtumassa kuullaan asiaa voitontahdosta, kasvusta ja Kasvu Openin tarjoamista mahdollisuuksista. Puhujina tapahtumassa ovat hiihtäjä ja yrittäjä Sami "Musti" Jauhojärvi sekä kansainväliseksi menestykseksi nousseen Eränkävijät TV-sarjan luoja ja NTRNZ Median perustaja Teemu Hostikka. Tilaisuus on maksuton ja mukaan ovat tervetulleita kaikki kasvusta kiinnostuneet. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tämän linkin kautta 17.1. mennessä.

Keski-Uudenmaan Kasvupolulle voi hakea 10.2. asti. Kasvupolun hakuajan päättymisen jälkeen Keski-Uudenmaan Kasvupolun tuomaristo valitsee hakemusten perusteella 15 yritystä mukaan Kasvupolulle.

Kasvupolulle mukaan valituille yrityksille järjestetään sparrausta Kiitorata-nimisissä työpajapäivissä. Ensimmäinen Kiitoratapäivä järjestetään 5.3.2019 ja toinen Kiitoratapäivä 7.5.2019. Kiitoradoilla eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa yhteensä 10 mylläriä 45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Voit tutustua päivän mylläreihin Kiitoratapäivien tapahtumasivuilta (päivittyy pian).

Kasvupolun tuomaristo valitsee lopuksi kaksi voittajaa, jotka julkistetaan Kasvupolun toisen Kiitoratapäivän lopuksi. Tästä semifinaalista voittajat etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open 2019 -finaaliin, joka järjestetään 23.-24.10.2019 Jyväskylässä.

Kysyttävää Kasvupolusta? Ota yhteyttä!

Keski-Uudenmaan Kasvupolku® -fasilitaattori
Maria Häkkinen
045 130 3751
maria.hakkinen@roihu.com

Keski-Uudenmaan Kasvupolku® -apufasilitaattori
Liisa Arvassalo
050 33 99 691
liisa.arvassalo@roihu.com

Kasvupolulle valitut yritykset

Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen on valittu mukaan Pakkauspojat Oy, JS Sound Group Oy ja Ekothermotalot Oy Klaukkalasta, Gaming Lounge Helsinki Finland Oy, Kelosound Oy ja Quickies Empire Oy Helsingistä, Instman Oy ja Loxus 3D Tunnelinspections Oy Tuusulasta, MetComp Oy Järvenpäästä, ERGObrass Oy Sipoosta, Moiski Oy Lempsämältä, Apropos lingua -käännöstoimisto Keravalta, Karkkilan Metallityö Oy Karkkilasta, Witreeni Oy Nurmijärveltä ja Vihersisustus Luwasa Oy Hyvinkäältä.