Pirkanmaan Kasvupolku®

Haussa innovatiiviset ja markkinaa uudistavat ratkaisut.

Kirkasta kasvusuunnitelmasi.

Pirkanmaan Kasvupolku®-sparraukseen valitaan mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. Kasvu lähtee yrittäjän omista lähtökohdista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Tutustu Kasvupolun voittajiin

Tiedote

Mikä Kasvupolku®?

Kasvupoluksi kutsutaan Kasvu Openin alue- tai toimialakohtaista tapahtumakokonaisuutta. Kasvupolku käsittää yleensä starttitilaisuuden, kaksi sparrauspäivää eli Kiitorataa sekä semifinaalin, josta kaksi lupaavinta yritystä etenee valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin. Kiitoradoilla yritykset kohtaavat eri alojen asiantuntijoita eli mylläreitä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Tutustu sanastoon ja usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lisätietoa Kasvupolusta

Mikä on Pirkanmaan Kasvupolku®?

Kasvu Open on Suomen suurin pk-yritysten kasvun tukemisen sparrausohjelma, joka auttaa maksutta kasvuhaluisia yrityksiä niiden kasvusuunnitelman pohjalta. Kasvuohjelmia eli Kasvupolku®-ohjelmia järjestetään ympäri Suomen.

Kasvupolun kumppanit haastavat mukaan innovatiivisia ja markkinaa uudistavia ratkaisuja. Mikäli yrityksenne ratkaisut liittyvät vanhojen toimintatapojen uudistamiseen teollisuudessa tai kaupungin toiminnoissa, tämä Kasvupolku on teille. Ratkaisut ja palvelut, jotka liittyvät esimerkiksi digitalisaatioon, älyliikenteeseen tai älykkään kaupungin ratkaisuihin, ovat tervetulleita mukaan.

Pirkanmaan Kasvupolku®-sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki kasvunälkäiset alueen yritykset ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta. Hakemusten perusteella alueellinen tuomaristo valitsee mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta sparrausta kasvun Kiitoradoilla Suomen liike-elämän asiantuntijoilta. Nämä kokeneet “myllärit” auttavat yrityksiä löytämään kasvun eväitä ja kontakteja luottamuksellisesti kahdenkeskisissä tapaamisissa. 

Tutustu Kasvupolun esitteeseen täällä.

Talentit mukana vauhdittamassa yritysten kasvua

Osana Kasvupolkua järjestetään Talents for Growth –osio, jossa suomalaiset ja kansainväliset osaajat – ammattilaiset, opiskelijat, yrittäjät – antavat oman panoksensa yrityksen haasteiden pohdintaan. Eritaustaiset osaajat tuovat ideoita eri näkökulmista ja auttavat hahmottamaan, millaista osaamista kasvu vaatii – ja parhaimmillaan oikeanlainen osaaminen löytyy jo prosessin aikana esimerkiksi osaajan tarjoamana! Talents for growth –osion keskustelut käydään englanniksi, jotta myös kv. osaajien resurssit ja verkostot saadaan hyötykäyttöön erityisesti kansainvälistymisen haasteita ratkottaessa. Osaajista kootut tiimit keskittyvät kasvupolulla 1-3 yrityksen haasteisiin. Lue lisää Talents for Growth -osiosta täältä.

Miten pääsen mukaan Kasvupolulle?

Voit hakea mukaan Pirkanmaan Kasvupolku®-sparraukseen 15.3.2017 mennessä täyttämällä hakulomakkeen. Kaikille mukaan hakeneille ilmoitetaan valinnoista 3.4. mennessä.  Valintakriteereissä painottuu yrityksen kasvusuunnitelma. Tärkeimpiä painotettavia asioita ovat kasvun nälkä, kasvupotentiaali (markkinatilanne, kansainvälistymismahdollisuudet, tiimi), skaalautuvuus, uskottavuus, ajankohtaisuus, disruptiivisuus ja omintakeisuus.

Jäikö jokin vielä askarruttamaan?

Olet myös tervetullut maksuttomaan Kasvupolun starttitilaisuuteen 21.2. Tampereelle kuulemaan lisää Kasvupolku®-sparrauksesta, Kasvu Openista kuin myös mielenkiintoisia yritystarinoita ja asiaa kasvusta. Ilmoittaudu mukaan starttiin, niin huomioimme sinut tarjoiluissa. Kasvupolulle voi hakea mukaan, vaikka ei pääsisikään osallistumaan starttipäivään eikä starttiin osallistuminen velvoita hakemaan mukaan sparraukseen.

Kasvupolun tiedote

Kasvupolulle valitut yritykset - tiedote

Kasvupolun aikataulu

Kasvupolulle mukaan valituille yrityksille järjestetään sparrausta Tampereella 12.4. ja 10.5. Kiitorata-nimisissä työpajapäivissä. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa mylläreitä yhteensä 10x45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Voit tutustua päivän mylläreihin Kiitoratapäivien tapahtumasivuilta.

Kasvupolun tuomaristo valitsee toisen Kiitoratapäivän lopuksi kaksi voittajaa, ja tästä semifinaalista voittajat etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open 2017 -finaaliin.

Kysyttävää? Ole yhteydessä.

Pirkanmaan Kasvupolku® -fasilitaattori
Satu Haka
050 304 8779
satu.haka@roihu.com

Kasvupolulle valitut yritykset

Kasvupolun voittajaksi valittiin Fintras Oy ja kunniamaininnan sai Radientum Oy. Muut Kasvupolulla asiantuntijoiden sparrausta saaneet yritykset olivat FitWood of Scandinavia, Vektorio Oy, Lehtovuori Oy, PURA FINLAND / Hohtoa Finland Oy, TamErgo Oy / Armi Aktiivituoli, Denovo Oy, The First Ingredient Oy / GenieTeamsCoheros Oy, Bizfit Oy, Cuppla Technology, Tussitaikurit Oy, Oy Globeon Ltd ja BubbleCap Oy.

“Olemme saaneet Kasvu Open -prosessista tosi paljon. Osaavat sparraajat ovat nostaneet esiin kasvun kannalta tarpeellisia kyseenalaistavia näkemyksiä. Heidän kanssaan asioista on voinut puhua vapaasti ilman sitoumuksia.” Kari Lönngren, Control Finland Express.

Kasvu Open Karnevaali 2017

Olemalla mukana Kasvu Open Karnevaalissa varmistat oman paikkasi koko Suomen kasvuyritysverkoston kohtaamisessa.

Ohjelmaan tulee tarkennuksia.

Lue lisää ja tule mukaan