Suupohjan Kasvupolku® 2018

Kasvu Openissa yrityksen iästä, koosta tai toimialasta riippumatta jokainen yrittäjä saa kasvuidealleen maan parhaat onnistumisen edellytykset. Kaikki on kiinni omasta kasvutahdosta, intohimosta ja sisusta. Me tuomme sparrauksen, rahoittajat ja osaajat. 

Hae mukaan Kasvupolulle!

Kirkasta kasvusuunnitelmasi.

Suupohjan Kasvupolku®-sparraukseen valitaan mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. Kasvu lähtee yrittäjän omista lähtökodista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia.

Mikä Kasvupolku®?

Kasvupoluksi kutsutaan Kasvu Openin alue- tai toimialakohtaista tapahtumakokonaisuutta. Kasvupolku käsittää yleensä starttitilaisuuden, kaksi sparrauspäivää eli Kiitorataa sekä semifinaalin, josta kaksi lupaavinta yritystä etenee valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin. Kiitoradoilla yritykset kohtaavat eri alojen asiantuntijoita eli mylläreitä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Tutustu sanastoon ja usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lisätietoa Kasvupolusta

Mikä on Suupohjan Kasvupolku®?

Kasvu Open on Suomen suurin pk-yritysten kasvun tukemisen sparrausohjelma, joka auttaa maksutta kasvuhaluisia yrityksiä niiden kasvusuunnitelman pohjalta. Kasvuohjelmia eli Kasvupolku®-ohjelmia järjestetään ympäri Suomen.

Suupohjan Kasvupolku®-sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki alueen kasvunälkäiset alueen yritykset ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta. Hakemusten perusteella alueellinen tuomaristo valitsee mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta sparrausta kasvun Kiitoradoilla Suomen liike-elämän asiantuntijoilta. Nämä kokeneet “myllärit” auttavat yrityksiä löytämään kasvun eväitä ja kontakteja luottamuksellisesti kahdenkeskisissä tapaamisissa.

Miten pääsen mukaan Kasvupolulle?

Voit hakea mukaan Suupohjan Kasvupolku®-sparraukseen täyttämällä hakulomakkeen helmikuun 18. päivä mennessä. Kaikille mukaan hakeneille ilmoitetaan valinnoista.

Valintakriteereissä painottuu yrityksen kasvusuunnitelma. Tärkeimpiä painotettavia asioita ovat kasvun nälkä, kasvupotentiaali (markkinatilanne, kansainvälistymismahdollisuudet, tiimi), skaalautuvuus, uskottavuus, ajankohtaisuus, mahdollisuus vaikuttaa markkinaan ja omintakeisuus.

Sparrausta kaikille mukaan hakeneille?

Tänä vuonna Suupohjan Kasvupolun kumppanit haluavat tarjota apua entistä suuremmalle yritysjoukolle alueella. Jokainen Kasvupolulle mukaan hakenut yritys tullaan kutsumaan Kasvun työpajapäivään Kauhajoelle 22.2.2018 klo 14-18. Iltapäivän aikana keskitytään kasvusuunnitelmiin hiomiseen. Kasvupaja sisältää teemakohtaisia työpajoja. 

Kasvupolun aikataulu

Kasvupolulle mukaan valituille yrityksille järjestetään sparrausta keväällä Kiitorata-nimisissä työpajapäivissä. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa mylläreitä yhteensä 10x45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Voit tutustua päivän mylläreihin myöhemmin Kiitoratapäivien tapahtumasivuilta.

Kasvupolun tuomaristo valitsee lopuksi kaksi Kasvupolun voittajaa, jotka julkistetaan toisen Kiitoratapäivän päätteeksi järjestettävässä Kasvupolun semifinaalissa. Tästä semifinaalista voittajat etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open 2017 -finaaliin. Lisätietoa tapahtumasta luvassa myöhemmin.

Huomaisthan, että alueella järjestetään myös Etelä-Pohjanmaan Kasvupolku. Hakuaika Etelä-Pohjanmaan Kasvupolulle päättyy 28.2.2018.

Kysyttävää? Ole yhteydessä.

Suupohjan Kasvupolku® -fasilitaattori
Oona Ikonen
040 555 5543
oona.ikonen@bang.fi

Kasvupolun tuomaristo

Tuomaristo valitsee hakemusten perusteella 15 yritystä mukaan Kasvupolun sparraukseen sekä valitsee voittajan ja kunniamaininnan saajat toisen Kiitoratapäivän päätteeksi. 

Kasvu Open Karnevaali 2018

Olemalla mukana Kasvu Open Karnevaalissa varmistat oman paikkasi koko Suomen kasvuyritysverkoston kohtaamisessa.

Ohjelmaan tulee tarkennuksia.

Lue lisää ja tule mukaan