Uutiset

Digimarkkinointi tuo uudenlaista kasvua matkailutoimialalle

27.2.2017

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tulevaisuuden matkailu –Kasvupolku hakee uusia ja innovatiivisia matkailutuotteita ja palveluita sekä matkailualan ja logistiikkaratkaisujen kehittämiseen ja digitalisoimiseen tähtääviä yritysideoita. Kasvu Open kumppaneineen järjestää erityisesti matkailutoimialalle suunnatun kasvuohjelman, johon voi hakea mukaan 28.3 asti. Kasvupolun starttitilaisuudet järjestetään 2.3 Turussa ja 21.3 Rovaniemellä.

Kasvu Open on sparrausohjelma, jonka ainutlaatuisen metodin kautta liki tuhat yritystä on saanut vetoapua kasvuunsa. Eri alojen asiantuntijoiden maksutonta sparrausta saavat sekä startupit että jo toimintansa vakiinnuttaneet Start Again -yritykset. Osana Kasvu Open -kokonaisuutta järjestetään Tulevaisuuden matkailu -Kasvupolku, jonka starttitilaisuudessa kerrotaan perustiedot kasvuohjelmasta ja kuullaan kokemuksia ja vinkkejä kasvusta ja sparrauksesta.

Kasvupolun kumppani, matkailun digimarkkinointiin, sosiaaliseen mediaan ja digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämiseen erikoistunut FlowHouse Oy näkee matkailun kasvutoimialana, joka digitalisoituu voimakkaasti. ”Systemaattisesti digitaalisuuden mahdollisuuksia hyödyntäen pienikin matkailuyritys voi menestyä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa” kertoo FlowHouse Oy:n kehitysjohtaja Miikka Raulo.

Raulon kommenttiin yhtyy myös House of Lapland Oy:n toimitusjohtaja Sanna Tarssanen. ”Yrityksemme tavoitteena on, että Lappi näkyy maailmalle. Tulevaisuudessa mitä enemmän matkailuyritykset satsaavat digimarkkinointiin ja mitä helpompi asiakkaiden on ostaa tuote verkosta, sitä helpompaa meidän työ on.”, Tarssanen toteaa.

Starttitilaisuuksien ohjelma

Turku:

Aika: 2.3. klo 13:00–16:00 Paikka: Radisson Blu Marina Palace –hotelli, Linnankatu 32, Turku.

Tervetuloa sytyttämään kasvun kipinäsi! Satu Haka, Kasvu Open -tiimi
Yritystarina Kristiina Hietasaari, Director, Head of Product and Content, Visit Finland
Miksi mukaan Kasvu Openiin? Kokemuksia vuodelta 2016 Markku Oksman, Kleenu Oy, Kasvu Open 2016 -finalisti
Tahdon kasvaa! Kuinka pääsen mukaan? Satu Haka, Kasvu Open –tiimi

Rovaniemi:

Aika: 21.3. klo 12:30–16:00 Paikka: Tiedekeskus Pilke, Ounasjoentie 6, Rovaniemi

Huom! Tilaisuuden yhteydessä on myös Lapin Kasvupolun starttitilaisuus

Tervetuloa sytyttämään kasvun kipinäsi! Satu Haka ja Teemu Kankaine, Kasvu Open -tiimi
Miksi mukaan Kasvu Openiin? Kokemuksia vuodelta 2016 Heidi Seikkula ja Sirly Schinmann, Aurora Estate Oy, Kasvu Open 2016 -finalisti
Mistä kasvua Lappiin? Workshop –työskentelyä osallistujien sekä Kasvupolun kumppaniverkoston kesken
Tahdon kasvaa! Kuinka pääsen mukaan? Satu Haka ja Teemu Kankainen, Kasvu Open –tiimi

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Yritykset voivat hakea Kasvupolulle 28.3.2017 asti. Mukaan valittuja yrityksiä sparrataan 26.4. Himoksella ja 16.5.2017 Ylläksellä. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa mylläreitä 10x45 minuutin luottamuksellisissa tapaamisissa. Alueellinen tuomaristo valitsee toisen Kiitoratapäivän päätteeksi 16.5. kaksi parasta yritystä, jotka etenevät lokakuussa 2017 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

Lisätietoja

Satu Haka, Kasvupolun fasilitoija, Kasvun Roihu Oy*, p, 050 3048779 satu.haka@roihu.com
Teemu Kankainen, Kasvupolun fasilitoija, Aava & Bang*, p. 0400 575 117 teemu.kankainen@bang.fi
Miikka Raulo, kehitysjohtaja, Flowhouse Oy, p. 040 731 0022, miikka.raulo@flowhouse.fi
Sanna Tarssanen, toimitusjohtaja, House of Lapland Oy, p. 040 861 1149, sanna.tarssanen@houseoflapland.fi

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2017 tavoitteena on antaa maksutta sparrausta 450 yritykselle yli tuhannen asiantuntijan voimin 30 Kasvupolulla. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2017, jossa 100 finalistin joukosta valitaan Suomen parhaat kasvuyritykset.
--------------------------
Kasvu Openin mahdollistavat Jämsän kehittämisyhtiö Jämsek Oy, Visit Turku, Nordia Management, Ylläs, House of Lapland ja Flowhouse Oy sekä valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Sitra, Team Finland, Isku, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Avance/Johtamiskoulutus, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän Messut ja Keski-Suomen Liitto.
-------------------------
*Kasvun Roihu Oy/Aava&Bang Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari ja Jykes Oy.