Uutiset

Granolta uusi yritysilme kolmelle Kasvu Open finalistille

4.9.2017

Palkinnolla vastataan yritysten esiin nostamiin markkinoinnin ja myynnin haasteisiin.

Perinteisestä painotalosta markkinointi- ja sisältöpalveluihin tarjontaansa laajentanut Grano Oy palkitsee kolme Kasvu Open finalistia yritysilmeen, markkinointimateriaalien sekä brändin uudistamisella. Suunnittelun lähtökohtana on palkittavien yritysten myynnin kasvattaminen. Grano on yksi Kasvu Openin valtakunnallisista kumppaneista.

”Ajanmukaisella tuotteita ja palvelukonsepteja tukevalla yrityskuvalla on merkittävä rooli myynnin kehittämisessä ja kasvattamisessa. Haluamme laittaa oman osaamisemme peliin ja auttaa markkinoinninhaasteissa. Yrityskuva on olennaisesti osa brändinrakentamista joka puolestaan kasvattaa koko yrityksen arvoa”, sanoo Granon markkinointijohtaja Tiina Karppinen.

Sadan Kasvu Open finalistin joukosta valitut yritykset ovat itse nimenneet myynnin ja markkinoinnin keskeiseksi haasteeksi kasvun rakentamisessa. Yksi palkituista, tamperelainen Ultimate.ai, kehittää tekoälyä, joka ymmärtää asiakasyritysten chat-palveluun esitettyjä kysymyksiä ja osaa vastata niihin automaattisesti tai ohjata kysymykset oikealle asiakaspalvelijalle. Toimitusjohtaja Reetu Kainulaisen mukaan palkinto tuli juuri oikeaan aikaan.

”Olemme teknologiafirma eikä brändäys ole meidän ydinbisnestä, joten ulkopuolinen apu ja näkemys ovat enemmän kuin tervetullutta. Tämän vuoden aikana solmittujen kansainvälisten sopimusten myötä olemme huomanneet, miten tärkeä osa materiaalien ulkoasu ja selkeys ovat myyntiä ja asiakaspalvelua. Oli teknologia miten vaikeaselkoinen tahansa, on se osattava kuvata helposti”, korostaa Kainulainen.

Äänekoskelainen Aplicom Oy, joka valmistaa viestintälaitteita ja toteuttaa älykkäitä ja langattomia ratkaisuja liikenteeseen.

”Autosovellukset ovat yksi suurimmista nopeasti kasvavilla IoT(internet of things) markkinoilla maailmassa. Olemme toimineet pitkään alalla ja meillä on parhaillaan käynnissä uudistumisprosessi, jossa liiketoiminnan painopiste siirtyy laitetoimituksesta palveluiden ja ratkaisujen myyntiin. Samaan aikaan liiketoiminta digitalisoituu koko ajan enemmän ja enemmän”, kuvaa Aplicomin toimitusjohtaja Vesa Helkkula.

Granon palkinto tuo Helkkulan mukaan ketteryyttä ja uskottavuutta yrityksen toimintaan.

”Uudistettu konsepti ei tuo meille vain uutta ilmettä vaan se on tapa vahvistaa yrityksemme uskottavuutta ja laadukkuutta sekä saada uusia asiakkuuksia. Odotan, että saamme raikkaita ehdotuksia, miten voimme kustannustehokkaasti ja innovatiivisesti tavoittaa uusia kohderyhmiä”.

Aplicomin ja Ultimate.ain lisäksi Granon yritysilmeen uudistuksella palkittiin oululainen sensori- ja mobiiliteknologian ratkaisuja toteuttava Haltian Oy. 

Granon toteuttaman uudistuksen tulokset lanseerataan Jyväskylän Paviljongissa 25.-26.10.2017 pidettävässä Kasvu Open Karnevaalissa.

 

Lisätietoja:

Tiina Karppinen, markkinointijohtaja, Grano Oy, p. 040 128 7745

Reetu Kainulainen, toimitusjohtaja, Ultimate.ai, p. 044 217 7002

Vesa Helkkula, toimitusjohtaja, Aplicom Oy, p. p. 0400 532 034

Hanna Reini, controller, Kasvu Open Oy, p. 050 570 3500

Kasvu Open Karnevaali 2017

Olemalla mukana Kasvu Open Karnevaalissa varmistat oman paikkasi koko Suomen kasvuyritysverkoston kohtaamisessa.

Ohjelmaan tulee tarkennuksia.

Lue lisää ja tule mukaan