Uutiset

Kasvu Open noteerattu kansainvälisesti

14.8.2018

Kasvu Open yrityssparraus-konsepti on valittu eurooppalaisessa yrittäjyyden edistämiskilpailussa EEPA:ssa Suomen edustajaksi kategoriassa: Yritysten kansainvälistyminen. EEPA – The European Enterprise Promotion Awards – on Euroopan komission vuosittain järjestämä kilpailu, jossa esitellään ja palkitaan parhaita tapoja tukea yrittäjyyttä ja erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Kasvu Openin yksilöiden vapaaehtoisuuteen ja kehittämishaluun perustuva konsepti valittiin kilpailussa edustamaan Suomea. Kilpailu etenee siten, että syyskuun lopussa valitaan shortlistille pääsevät ideat, voittajien valinta tapahtuu 21.11. Grazissa, Itävallassa. Sarjoja on kuusi, jonka lisäksi jaetaan pääpalkinto yhdelle yritykselle, joka voi kilpailla missä tahansa sarjassa.

Kasvu Open on lisäksi saanut good practice -tunnustuksen hyvänä toimintatapana pk-yritysten tukemiseen EU:n Interreg Europe ohjelmalta. Interreg Europen tehtävänä on esitellä ja edistää hyviä eurooppalaisia käytäntöjä alue- ja kunnallishallinoille.

—Kasvu Open on mielenkiintoinen esimerkki laajan mittakaavan maksuttomasta bisnesvalmennuksesta. Palveluja tarjotaan isolle joukolle pk-yrityksiä, joista potentiaalisimmat pääsevät eteenpäin sparrauksessa. Kasvu Openin merkitys näkyy siinä, kuinka se on kasvanut paikallisesta pilotista kansalliseksi konseptiksi. Sekä bisnesvalmentajat että yritykset ovat olleet erittäin tyytyväisiä ja sitoutuneita kokonaisuuteen, kuvailee Interregin nimeämä asiantuntija Carl Arvid Dahlöf Kasvu Openin menestystä.

Kasvu Openia on toteutettu vuodesta 2011 yksityisen rahoituksen voimin. Rahoituksen lisäksi avainasemassa ovat olleet asiantuntijat, jotka ovat mukana pro bono -hengessä. Kasvu Open Oy:n toimitusjohtaja Uljas Valkeinen avaa prosessia.

—Kasvu Open ei ole koko toimintansa aikana saanut rahaa EU:lta eikä valtiolta. Prosessin toteutuminen ei olisi mahdollista ilman vuosittain noin tuhannen asiantuntijan talkootyötä ja sitä, että yksityinen sektori uskoo pk-yritysten kehittämiseen, toimitusjohtaja Valkeinen kertoo.

Kasvu Open Oy on voittoa jakamaton, yleishyödyllinen, Keski-Suomen kauppakamarin tytäryhtiö. Sen yhdessä Keski-Suomen kauppakamarin ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa kehittämä metodi perustuu yrittäjien ja eri alojen asiantuntijoiden eli myllärien kahdenkeskisille tapaamisille. Myllärit ovat mukana vapaaehtoisesti ja ilman korvausta.

Tapaamiset ovat luonteeltaan "sparrauksia", mikä tarkoittaa sitä, että niissä kohtaavat yrittäjä ja asiantuntija, joka voi olla meritoitunut esimerkiksi yrittäjänä, yritysten kehittämisessä, rahoittamisessa, lakipuolella, viennissä tai muilla tavoin. Päivän aikana yrittäjä tapaa 5 eri taustan omaavaa asiantuntijaa, joiden kanssa keskustellaan vapaamuotoisesti. Sparraukset on järjestetty kumppanien rahoittamina Kasvupolku®-ohjelmina, joita pidetään ympäri Suomen ja myös toimialakohtaisesti. Kasvupolut koostuvat vähintään kahdesta tapahtumapäivästä eli jokainen mukaan valittu yritys tapaa prosessin aikana vähintään 10 asiantuntijaa.

 

Lisätietoja:
Uljas Valkeinen, toimitusjohtaja, Kasvu Open Oy, p. +358 50 5688 555, uljas.valkeinen@kasvuopen.fi

 

Linkkejä:
TEM.fi Eurooppalainen yrittäjyyden edistämispalkinto suomeksi
EEPA - Lisätietoja
Interreg Europe - Lisätietoja

 


Kasvu Openin pk-yrityksille avoimia ja maksuttomia Kasvupolku®-ohjelmia järjestettiin vuonna 2018 yhteensä 26. Jokainen yritys tapasi vähintään 10 asiantuntijaa, mutta kohtaamisten määrää oli mahdollista kasvattaa jatko-ohjelmissa. Kasvu Openin 100 finalistia, jotka julkistetaan 21.8., kilpailevat keskenään lokakuussa pidettävässä Kasvu Open Karnevaalissa. Voittajayritykset valitaan Startup- ja pitkään toimineiden eli Start again -sarjoissa 25.10.2018 Jyväskylän Paviljongissa.
-------------------------
Kasvu Openin mahdollistavat valtakunnalliset kumppanit: Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJKL, Keski-Suomen Liitto, Grano, Laukaan kunta, TT-Säätiö, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan, Isku ja San Francisco Oy.

Kasvu Open Karnevaali 2019

Tervetuloa Suomen positiivisimpaan kasvuyritystapahtumaan Jyväskylään 23.—24.10.2019

Lue lisää ja tule mukaan