Uutiset

Pohjois-Pohjanmaan lupaavimmat kasvuyritykset haussa – viime vuoden voittajan suunnitelmat todeksi

27.2.2018

Kasvu Open kumppaneineen järjestää jo neljännen kerran Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun. Alueen yritykset voivat koosta, iästä tai toimialasta riippumatta hakea mukaan eri alojen asiantuntijoiden sparraukseen. Viime vuoden valtakunnallinen finalisti, oululainen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu löysi sparrauksen aikana ulkopuolisen asiantuntijan.

Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolulla järjestetään maaliskuun 13. päivä Oulussa Kasvupaja, jossa kaikki Kasvupolun sparrauksesta kiinnostuneet yritykset pääsevät kehittämään kasvusuunnitelmaansa työpajan aikana asiantuntijoiden johdolla. Työpajojen teemoina ovat tuotteistaminen ja sopimukset, kasvun rahoitus, myynti ja markkinointi, kansainvälistyminen sekä digimarkkinoinnin työkalut liiketoiminnan kasvattamisessa. Lisäksi viime vuoden Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun voittajayrityksen Kuulu Oy:n luova johtaja Ville Pohjonen tulee kertomaan yrityksen kasvutarinan.

Kasvu Open on sparrausohjelma, jonka ainutlaatuisen metodin kautta liki 1300 yritystä on saanut vetoapua kasvuunsa. Markkinointiviestintätoimisto Kuulun perustaja Jonna Muurinen kannustaa tänä vuonna mukaan valittuja yrityksiä avoimuuteen ja aktiivisuuteen.

”Käytimme Kasvu Openin päivät strategian kirkastamiseen. Kisa pakotti meidät miettimään liiketoimintaa läpikotaisin ja kun visioita kertasi eri asiantuntijoille parikymmentä kertaa, muuttui tarina ääneen puhuttuna hyvinkin konkreettiseksi ja todeksi. Saimme myös ulkopuolisen advisorin finaalitapahtumasta. Tämä on meille kullanarvoista, sillä meillä ei ole ulkopuolista hallitusta”, korostaa Muurinen.

Tänä vuonna Muurinen on Kasvupolulla uudessa roolissa, tuomarina valitsemassa potentiaalisimpia kasvusuunnitelmia ja lopulta voittajayrityksiä.

”Kiinnitän huomiota omaan erikoisalaani eli markkinointiin ja myyntiin. Tulen varmasti kysymään yrityksiltä ketä ja missä asiakkaat ovat ja minkälaista markkinointia konkreettisesti yritykset aikovat tehdä. Asiakasajattelu tai ajattelun puute näkyy yleensä jo heti pitchausvaiheessa”.

Pohjois-Pohjanmaan Kasvupolun kumppaneina on mukana laajasti alueen yrityskehittäjiä. Kasvupolku toteutetaan jo neljättä kertaa. Yksi kumppaneista on pääomasijoitusrahasto Nordic Option Oy, joka sijoittaa kasvuvaiheen yrityksiin. Toimitusjohtaja Jaakko Lampela odottaa mukaan kunnianhimoisia ja kasvunälkäisiä yrityksiä.

”Nyt saa unohtaa suomalaisen vaatimattomuuden tavoitteiden asettelussa. Haluaisin nähdä rohkeita yrittäjiä, joiden energisyydellä ja kunnianhimolla lähdetään valloittamaan maailmaa. Asiantuntijat ovat Kasvupolulla auttamassa yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa, joten kannattaa asettaa ne riittävän korkealle”, Lampela kannustaa. 

Kasvupolun sisältö ja eteneminen

Haku yrityksille on avoinna 25.3.2018 asti. Valintakriteerejä ovat mm. liikeidean skaalautuvuus, erottuvuus ja kyky vaikuttaa markkinaansa, kansainvälistymispotentiaali sekä tiimin uskottavuus. Hakemusten perusteella valitaan mukaan 15 yritystä, joita sparrataan 3.5.2018 ja 29.5.2018 Oulussa. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit haastavat ja auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Kukin yritys kohtaa kaikkiaan 10 eri mylläriä 45 minuutin mittaisissa luottamuksellisissa tapaamisissa. Alueellinen tuomaristo valitsee 29.5. toisen Kiitoratapäivän päättävässä semifinaalissa kaksi parasta yritystä, jotka etenevät jatkosparrauksiin ja lokakuussa 2018 järjestettävään valtakunnalliseen finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

Mukaan sparraukseen voi hakea osoitteessa www.kasvuopen.fi/hae


Lisätietoja

Maria Häkkinen, Kasvu Open -tiimi, Kasvun Roihu Oy*, p. 045 130 3751, maria.hakkinen@roihu.com

Jonna Muurinen, toimitusjohtaja, Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy, p. 040 757 4736, jonna@kuulu.fi

Jaakko Lampela, toimitusjohtaja, Nordic Option Oy, 050 566 5385, jaakko.lampela@nordicoption.fi

 

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2018 asiantuntijoiden maksuttomaan sparraukseen pääsee 450 yritystä 30 eri Kasvupolulle. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2018, jossa Kasvupolkujen parhaimmiston eli 100 yrityksen joukosta valitaan Suomen lupaavimmat kasvuyritykset.
--------------------------
Kasvupolun mahdollistavat BusinessOulu, Nordic Option Oy, Nettikaks Oy, Oulun kauppakamari, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Oulunkaaren Kuntayhtymä, Oulun seudun ammattiopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu sekä valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJyväskylä, Keski-Suomen Liitto, San Francisco Oy, Grano, Laukaan kunta, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan ja Isku.
-------------------------
*Kasvun Roihu Oy on valtuutettu Kasvu Open -tapahtumien järjestäjä ja voittoa jakamattoman Kasvu Open Oy:n osakas. Muut osakkaat ovat Keski-Suomen kauppakamari, Jyväskylän kaupunki ja Aava & Bang Oy.

Kasvu Open Karnevaali 2019

Tervetuloa Suomen positiivisimpaan kasvuyritystapahtumaan Jyväskylään 23.—24.10.2019

Lue lisää ja tule mukaan