Svenolof Karlsson Kasvu Open Karnevaalin pääpuhujaksi

Kirjailija, journalisti ja viestintäkonsultti Svenolof Karlsson on matematiikasta kiinnostunut humanisti, joka on työskennellyt toimittajana Ruotsissa ja Suomessa sekä muun muassa Pohjoismaiden neuvoston julkaisupäällikkönä ja Journalistgruppenin asiakasryhmäpäällikkönä. 

Tällä hetkellä Karlsson työskentelee oman yrityksensä puitteissa sekä Suomessa että Ruotsissa, ja avustaa asiakkaita strategisessa neuvonnassa ja viestinnässä. 

Kysymykseen, mitä opittavaa meillä on ruotsalaisilta, Karlssonilla on napakka vastaus.

– Älä pidä ruotsalaisia kummallisena kansana. Heidän etunaan on, etteivät he kysele titteleitä ja että heidän on vaikea sanoa ei. Tartu tilaisuuteen, ole oma itsesi ja rakenna henkilökohtaista suhdetta. On ihan ok olla suomalaisen erilainen.

Karlsson on kirjoittanut tai toimittanut noin 50 kirjaa, joiden aiheina ovat muun muassa elinkeinoelämän historia, televiestintä, johtajuus sekä seikkailut vuorilla ja merillä.

Karlssonille on myönnetty Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki vuonna  2017 Suomen ja Ruotsin välisen kulttuuriyhteistyön edistämiseksi tehdystä työstä.

Lue lisää Svenolof Karlssonista Kasvu Open Karnevaali -sivulla.

Lue lisää Storkamp Mediasta.

Svenolof Karlsson puhuu Kasvu Open Karnevaalin päälavalla aiheesta ”Mitä opittavaa meillä on ruotsalaisilta?” torstaina 24.10. klo 12.15 alkaen.

Svenolof Karlssonin kanssa lavalla Suomen Yrityskehityksen Country and Sales Manager Åsa Hagberg-Andersson. Suomen Yrityskehitys ja Kasvu Open tekevät yhteistyötä Karnevaalin pääpuhuja Svenolof Karlssonin esiintymisen tiimoilta. Karlsson on Suomen Yrityskehityksen kontakti.

Lisätiedot:

Katariina Kovakoski
Kasvu Open, Karnevaalin projektipäällikkö
050 439 8988
katariina.kovakoski@kasvuopen.fi