SEP Solutions

SEP Solutionsin idea on modulaarinen laitteesta, älypuhelinsovelluksesta ja webbiportaalista koostuva IoT –alusta, joka on helposti sovellettavissa eri käyttötarkoituksiin (esim. B2C vauvanhoito, B2C vanhustenhoito). Saman alustan päälle voidaan myös liittää muita kuhunkin käyttötarkoitukseen sopivia laitteita, jotka auttaa hoitohenkilökuntaa mm. erilaisten rutiinitehtävien automatisoinnissa. Laajentamismahdollisuuksia on esim. logistiikan tehostamiseen.

Vieraile kotisivuilla

SEP Solutions Oy
Kotipaikka: Oulu
Perustettu: 2012
Työllistää: 6
Liikevaihto viime tilikaudella: -

Toimitusjohtaja Erasmus van Niekerk (kuvassa vas.) kertoo:

Liikeidea lyhyesti?

– Liikeideamme on muuttunut matkan varrella merkittävästi. Alunperin keskityimme yhteen tuotepalvelukokonaisuuteen yhdellä toimialalla, jolla saimmekin innostuneen vastaanoton. Sillä olemme juuri päässeet aloittamaan kaupallistamista. Nyt tavoittelemme kasvua  laajentamalla toimintaamme vauvamonitorimarkkinoilla uusilla markkina-alueilla ja tuotteilla. Lisäksi aloitamme toimintaa B2B -puolella tarjoamalla sekä valmiita että kehitteillä olevia ratkaisujamme eri käyttötarkoituksiin, esimerkiksi sairaaloissa ja vanhustenhoidossa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mikä erottaa yrityksenne/tuotteenne/palvelunne kilpailijoista?

– Ensinnäkin se, että IoT -alustaamme on mahdollista liittää muita laitteita. Toisekseen  ratkaisumme on kustomoitavissa eri tarpeisiin. Kolmanneksi se, että sovellamme uutta teknologiaa monitoroimaan erilaisia terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tekijöitä.

Millaisia kasvutavoitteita yrityksellänne on? Nimeä ainakin tärkein.

– Tavoittelemme 100 miljoonan euron valuaatiota vuoteen 2020 mennessä. Se tapahtuu laajentamalla toimintaamme yhden markkinan B2C -toimijasta useammalla osa-alueella toimivaksi life science -alan yritykseksi, jolla on monipuolinen, erilaisiin monitorointitarpeisiin vastaava, uutta teknologiaa hyödyntävä tuotevalikoima.

Paras hetki yrittäjän urallasi?

– Vaikea valita yhtä tiettyä, mutta yksi parhaista on juuri aloittamamme yhteistyöselvitys yli miljardin euron liikevaihtoa tekevän terveydenhoitoalan yrityksen kanssa.

Haastavin hetki yrittäjän urallasi?

– Se, kun varmistui että tuote, jonka valmistuksen piti jo voida alkaa ja jolle oli jo kansainvälistä kysyntää, varmistui vielä raakileeksi.

Mitä olet oppinut tähän saakka Kasvu Open -sparrauksista?

– Sen, että yritystoiminnan kehittäminen on jatkuva prosessi. Ja senkin, että jokaiseen junaan ei voi lähteä mukaan.